Yhteenveto – Huhtikuu 2007

huhtikuu 30, 2007

On tullut aika tehdä yhteenveto kuluneesta kuukaudesta. Saavutuksista, tavoitteista ja pettymyksistä. Kasata fiilikset ja purkaa ne sanoiksi.

Sairastelu haittasi kehitystä jos kuukaudessa voi jokseenkaan edes kehittyä. Kun neljän viikon ajanjaksosta otetaan pois 1,5vko niin se tekee kyllä tehtävänsä, varsinkin näin alussa kun kehitys pitäisi olla vielä kohtalaisen reipasta. Toisaalta taas … alun huima kehitys on jo käyty läpi ja nyt on alkanut se peruspuurtaminen missä tästä koko hommasta on itse asiassa kyse.

Aloitetaan saavutuksista ja tavoitteista. Ensimmäisenä tavoitteena oli saada sarjakestävyyttä ja lisätä painojen määrää. Toisena tavoitteena oli pudottaa kehojen rasvavarastoja samalla kun paino pysyy samana/laskee aavistuksen. Ensimmäiseen tavoitteeseen päästiin lähes täydellisesti. Sarjakestävyys on parantunut huomattavasti ja toistomäärät ovat 8-12 eli siinä luokassa mikä kasvattaa voimaa. Sarjapainoja vuorostaan saatiin hilattua ylöspäin parissa laitteessa. Mitä omaan painoon ja rasvamäärään tulee, niin siinä koettiin mukavia hetkiä kun motivaatiofarkut mahtuvat päälle, vaikkei paino pudonnutkaan vaan pikemminkin nousi.

Pettymyksenä, eli kolikon kääntöpuolena voidaan mainita sairastelu miltä ei vaan voi väittyä – etenkään lapsiperheessä. Päiväkodit – nuo yhteiskunnan tautienlevityskeskukset pitävät huolen, että kaikki taudit käyvät perheessä.

Ruokapuoli on viilattu paremmaksi, vaikka pieniä lipsahduksia sattuu. Proteiinin, rasvan ja hiilareiden jakauma pysynyt hyvänä ja proteiinin saanti riittävää. Vitamiinit, kalaöljyt ja muut tukemassa mukana. Vaaleaa leipää menee todella vähän, lähinnä itse leivottuina sämpylöinä. Enemmän vihanneksia ja vaaleaa lihaa. Ruoka- ja janojuomana edelleen pelkkä vesi.

Fiilikset ovat kuluneesta kuukaudesta silti hyvät – sairastelusta huolimatta. Vaikka kipeänä oltiin, niin se ei kuitenkaan laskenut suorituskykyä, vaan lähinnä kehitys hidastui. Juoksukunto sählyssä ja kovatempoisessa pelissä mukana pysyminen on hyvällä tasolla, ei valittamista. Pelaaminen innostaa enemmän kuin moneen vuoteen kun jaksaa kerrankin vääntää sen minkä peli itsessään vaatii.

Punnitus suoritettiin poikkeuksellisesti jo tänään eikä huomenna 1.5 koska vapun syöminen ja oleminen voi haitata oikeaa tulosta. Painonmuutos lisätty ko. sivulle. Painon heittely on aika suurta eri aamuina, kun viikko sitten ennen maanantain treenejä paino oli 76,1kg – tiistaina 76,8kg ja vuorostaan tänään 77,3kg.

Käydyt treenikerrat:

7 x Kuntosali
4 x Sähly
1 x Sulkapallo
1 x Rullaluistelu

On aika laittaa uudet tavoitteet:

1. Lisää monipuolisuutta niin salilla kuin eri urheilumuodoissakin. Uinti takaisin ja rullaluistelu tukemaan jalkatreeniä.
2. Sarjapainoja ja toistoja ylöspäin eri laitteissa.
3. Paino ei saa nousta, vaan lihasta kehoon rasvojen kustannuksella.
4. Iltasyöminen kuriin ;)


Kun ei kulje niin ei kulje.

huhtikuu 30, 2007

Huomenta ja hyvää kuukauden viimeistä päivää – minulla se ei ole hyvä.

Treenit. Tai lähinnä niiden tukkoisuus. Alku on hyvä ja vauhtiin päästään nopeasti, mutta kaikki hyytyy tuossa puolentunnin kohdalla – edelleen.

Jälleen kerran 30min  treenin jälkeen tuli vähän tukkoinen olo ja homma ei tuntunut enää kauhean hyvältä päätin jättää jälleen tältä erää tähän. En tiedä pitäisikö pitää pidempi tauko vai mitä, mutta näin tämä ei ainakaan kulje. Ehkä täytyisi kuulostella kroppaa enemmän ja miettiä mikä on hyväksi ja mikä ei. Toisaalta taas, viime viikolla sählykin onnistui hyvin eikä ilmassa ollut enää minkäänlaisia merkkejä sairasteluista … mene ja tiedä.

Kuitenkin. Mitä tämän päivän treeneihin tulee, niin rauta nousee kuitenkin ja kovaa. Sai nostettua sarjapainoja reiden loitontajalaitteessa ja olkapäälaitteessa mikä on erittäin hyvä asia. Toistomääriä sai vuorostaan nostettua vartalonkiertolaitteessa ja reiden lähentäjälaitteessa. Kyllä se tästä!

Tänään vielä myöhemmin yhteenveto kuluneesta kuukaudesta, joten palataan o/


Eipä onnistunut sulkapallo ei.

huhtikuu 27, 2007

Hiton joogaajat.

Enhän minä muistanut että heillä on perjantaisin klo 8 eteenpäin tuo liikuntasalin puoli varattuna joten siinä ei sitten voinut pelata sulkapalloa. Turhauttavaa tästä tekee se, että aamulla kun tulin töihin niin maila jäi auton peräkonttiin ja se piti käydä hakemassa. Tämän jälkeen tietysti takaisin työpisteelle ja totesin, että sulkapallotkin ovat vielä autossa ja eikun uusi lenkki.

Onneksi kuntosali oli jälleen kerran vapaana ja sinne pääsi kolistelemaan rautaa. Perussetti, ei oikeastaan mitään ihmeellisempää. Jalat, olkapäät, latsit ja yleisesti koko kroppa käytiin läpi 37min lyhyessä ja nopeassa suorituksessa.

Virtaa olisi ollut vielä jatkaa, mutta kello oli jo niin paljon (selityksiä siis löytyy) että koin paremmaksi lähteä pois ettei töissä istuminen mene kovin myöhään.

Sinällänsä harmittaa kun olisi pitkästä aikaa päässyt pelaamaan sulkapalloa, mutta kun ei niin ei.

Tästä voi lähteä pikkuhiljaa nostamaan tuota saliaikaa ylöspäin sinne 50-60min tuntumaan mikä on mielestäni optimaalinen aika minkä vielä jaksaa tehdä ilman pitempiä taukoja kuin mitä toistojen välissä siirtyminen laitteesta toiseen vaatii.

Ai niin! Ostin pari kuukautta sitten itselleni farkut jotka eivät silloin vielä mahtuneet. Ajattelin, että näistä tulee hyvät motivaatiofarkut joihin ehkä joskus tulen vielä mahtumaan ja tänään aamulla kun kokeilin niin perkeles! Mahtuuhan nämä! Eniten tässä tuo hyvää mieltä se, että paino ei ole oikeastaan laskenut ostohetkestä vaan pysynyt samassa tai jopa noussut vähän. JESS! Ehkä suon tästä itselleni viikonlopuksi pienen herkutteluhetken…


Viikonloppu lähestyy

huhtikuu 26, 2007

Viikonloppu tuntuu lähestyvän, onneksi. Ei enää jaksaisikaan istua töissä ja ihmetellä maailmanmenoa. Toisaalta taas kaikki muut tulevaisuuden stressit lähestyvät myös, joten sinällänsä tämä ei tuo kuin väliaikaisen helpotuksen.

Se mitä stressaamisen ohella tulevaisuutta odotellessa tapahtuu on kuntoilu. Tänään kävin vuorostani pelaamassa sählyä. Tuntuuko tämä Groundhog Day -elokuvalta?

Sählyä pelatessa totesin, että nyt on sairastelu voitettu tältä erää ja voi antaa palaa täysillä. Jaksoi juosta, jaksoi juosta niin perkeleesti. Toki välillä piiputti, mutta pian oltiin taas jaloilla ja mentiin. Kovaa.

Virtaa piisasi ja olo oli kuin duracell -pattereilla varustetulla kaverilla. Hyppimistä, pujottelua ja kikkailua. Tempoa piisasi ainakin omasta mielestäni.

Pelillisesti ollaan hyvässä iskussa. Vedot menevät “usein” kuten pitää ja tuli pari todella hienoa laukausta (joista myös maali). Lisäksi lähettämäni syötöt löytävät nätisti perille, ei toki kaikki mutta … omalla tasolla ollaan ja se on tärkein.

Huomenna aamusta vielä kuntosali tai sulkapallo ja siitä viikonlopun viettoon. Jos kelit sallii niin rullaluistelua voisi kokeilla sauvojen kera.

Vielä on asiaa munasta. Kananmunasta. Lueskeltuani aikani keskusteluja ja tutkimuksia voin kyllä sanoa, että nauttikaa ihmiset munasta. En tarkoita tällä lauantai-iltana loton jälkeen tapahtuvaa puuhastelua vaan ihan pelkkää ruokaa. Kananmunassa on niin normaalin elämän, kuntoilun kuin kehonrakennuksenkin kannalta erittäin tärkeitä ravintoaineita jotka kannattaa hyödyntää. Varsinkin kun kananmunan hinta on naurettavan pieni.

Yksi kananmuna päivässä parissa aamupalan tai iltapalan yhteydessä on maukas lisä ja antaa tärkeitä aineita elimistölle. Toisaalta taas vastapainoksi kananmunan sanotaan lisäävän kolesterolia. Tosin, tämäkin muuttuu aina vähän väliä. Milloin kananmuna on hyväksi ja milloin pahaksi.


voimapyörästä

huhtikuu 25, 2007

Kävin eilen ostamassa intersportista voimapyörän hintaan 14,9€.

Paketti kieltämättä näytti aika neitimäiseltä kun siinä anorektisen näköinen nainen oli polviasennossa poseeraamassa laitteen kera. Mukana tulleessa ohjeläpyskässä oli vinkkejä erilaisiin vatsaliikkeisiin ja muihin, muttei yhtään sellaista kuvaa/liikettä missä olisi tehty samalla tapaa kuin aikaisemmin linkittämässäni videossa.

Itse voimapyörä näytti heppoiselta ja mietin että kestääköhän tuo aikuisen miehen käyttöä, mutta näyttää kestävän. Voimapyörä on täysin jämäkkä eikä tanko vääntyile tai tee muutakaan ylimääräistä.

Mukana tuli lisäksi matto polvia varten ja se kieltämättä helpottaa käyttöä huomattavasti. Renkaat tosin voisivat olla isommat jolloin käsien ja lattian väliin jäisi enemmän rakoa.

Kuva laitteesta ja matosta:

Voimapyörä

Sitten muuta asiaa. Pari edeltävää lyhytkestoista salikäyntiä on tehneet paikat todella kipeäksi. Varsinkin jalat. Hyvä kun aamulla pystyi edes kävelemään. Edelleenkin työpisteeltä muualle siirtyminen on kohtalaisen jäykkää. Muutamat ensimmäiset askeleet mennään jalat suorina -kävelytyylillä.

Huomista sählypeliä odotellessa … :)


Salikäynti osa XYZ

huhtikuu 24, 2007

Puhhuijaa. Ainakin vähän.

Eilisen jälkeen oli hyvä mennä salille kun saatiin tämä arki rullaamaan ja sairastelut on toivottavasti taaksejäänyttä elämää muutamaksi viikoksi. Näin ainakin toivon.

Käynti sinällänsä ei poikennut eilisen kaavasta. Kevyt lämmittely alle ja rautaa kiskomaan ylöspäin. Painot itse asiassa nousi ihan kiitettävästi vaikkei tälläkään kertaa ollut tavoitteena rikkoa ennätyksiä (eikä itseään), vaan lähinnä kuulostella omaa jaksamista ja aloittaa (muka) kevyemmin.

Suunnitelmissa oli jalka (=perse!) painotteinen treeni joten aloittelin alataljan kanssa temppuilun. Lenkki jalkaan ja eteen/taakse vetoja kevyesti. Ohjelmassa oli tokin muitakin laitteita kuten esim. jalkaprässi, reiden loitontajalaite ja olkapäihin kohdistuvat laitteet. Vatsat jätettiin vieläkin välistä toissapäiväisen voimapyöräkikkailun ansiosta.

Puolentunnin kohdalla treenatessa tuli outo tukkoinen, ehkä vähän flunssainen olo joten päätin lopettaa treenin siihen. Ennen treenejä muistin tällä kertaa syödä ja huippauskohtaukselta vältyttiin. Lienee verensokeri pudonnut eilen liian alhaiseksi?

Ja lopuksi: Salin jälkeen saunaan … voisiko enää paremmin aloittaa työpäivää? :)


Voimailua pitkästä aikaa

huhtikuu 23, 2007

Ihan ensimmäiseksi, nyt huippaa. Sairastelun jälkeen ensimmäinen salikäynti tehty. Visiitti oli kohtalaisen pikainen vaikka pääliikkeet tulikin käytyä läpi. Kestoltaan urakointi oli puolentunnin luokkaa ja jos tästä jotain hyvää haluaa sanoa niin voimat on tallella. Itse asiassa pystyin vetämään pitkästä aikaa ongelmitta normaaleilla maksimisarjapainoilla.

Vastapainoksi hyville uutisille: unohdin aamulla syödä ennen salille menoa ja ilmeisesti siitä syystä nyt huippaa niin perkeleesti. Tosin voi olla, että olisi kannattanut aloittaa huomattavasti kevyemmin eikä vetää heti täysillä. Sikäli taas… ei ole ollut viikkoon enää muuta kuin pieniä allergiaoireita.

Summa summarum: Kuntosalikäynnistä jäi posiitivinen ja hyvä fiilis. Toistot ja sarjapainot olivat parhaimmasta päästä mihin olen pystynyt. Uskon, että olisi voinut nostaakin vielä, mutta … mielummin aloittaa vähemmillä riskeillä, vaikka tämä meni kyllä enempi vakiokäynnistä kuin sairastelun jälkeisestä varovaisesta aloituksesta. Siltikin antaisin arvosanaksi itselleni 9+

Tästä on hyvä jatkaa :)

Ps. Tein eilen voimapyörällä toistamiseen 3×10 sarjan kun vihdoin vatsalihakset suostuivat yhteistyöhön ja polttelu on jälleen taattu muutamaksi päiväksi.


Voimapyörä!

huhtikuu 20, 2007

Voimapyörä

Yhdellä sanalla: anpöliivipul!

On kyllä, voi pojat, uskomaton laite! Lainasin työkaverilta kyseistä (kuvasta poikkeava, mutta toiminnaltaan vastaava) aparaattia testimielessä kun sitä on kehuttu pakkotoisto.com forumeilla kovastikin ja päätin kokeilla miltä tuo laite tuntuu. Toissapäivänä tein kokeeksi kiireessä muutaman toiston polviltani ja totesin laitteen toimivaksi. Eilen otin tuon tosissani käyttöön kun tein 3×10 sarjaa edelleen polviltaan ja huhhuh.

Kylläpä nuo vatsalihakset ovat huonossa kunnossa kun tuli sen verran hyvät poltteet, että aamulla ei meinannut sängystä saada kammettua itseään ylös! Saas nähdä kauanko pitää tuolla treenata, että pystyy tekemään näin: http://www.youtube.com/watch?v=tg1YDlTvSQM

Täytyy palauttaa tuo laite työkaverille ja käydä ostamassa oma heti kun vaan aika antaa periksi. ‘Halvalla hyvää’ ei yleensä ole kovinkaan mahdollinen asia, mutta tässä tapauksessa on kun laitteen saa useimmista kaupoista alle kymppiin!

Laite siis todettu erittäin hyväksi ja toimivaksi ja tulee olemaan jatkossa säännöllisesti osana kuntoprojektia.


Sairastelua, lepoa ja kuntoilua

huhtikuu 19, 2007

Terve!

Jopas on tovi vierähtänyt edellisestä käyntikerrasta. Tässä on tullut sairasteltua oikein kivasti loman kunniaksi.. mikäs sen parempi kuin olla lomalla ja tulla kipeäksi. Näin sitä tunnollinen ihminen hoitaa tuon vapaa-aikansa. Oli silmätulehdusta ja nyt viimeksi – poskiontelontulehdus sekä todella tukkoinen flunssa/allergia. Viime torstaista maanantaihin asti oli heikkoa vointia, mutta nyt ehkä jo paranemaan päin.

Tänään aloitettiin (ja lopetettiin) tämän viikon kuntoilullinen osuus sählyllä. Vakiovuoro tuli käytyä köpöttelemässä ja spurttailemassa kentällä. Pelillinen puoli oli kunnossa, mutta oma vointi ei. En tiedä meninkö liian nopeasti takaisin urheilun pariin vai kuinka, mutta ehkä olisi voinut vielä hetken huilata. Olo ei todellakaan ole tällä hetkellä paras mahdollinen.

Eilen OLI tarkoitus mennä kuntosalille, mutta luojan kiitos jätin sen väliin. Vointi ei todellakaan olisi suosinut sitä kun kerran tämä sählykin veti mehut täysin. Toivotaan, ettei tästä kuitenkaan tullut sen kummepaa takaiskua parantumiselle.

Omaa motivaatiota ja kuntoa tuo kuitenkin nakertaa kovasti kun kokoajan miettii, että perkeles, viikko jo oltu tekemättä mitään … ja nyt taas huilataan. 1,5vko ajanjaksolle vain yksi käyntikerta! Tässähän taantuu ihan täysin! Ehkä pientä liioittelun makua, mutta näillä mennään.

Katsotaan luultavasti vasta ensiviikolla uudestaan tätä hommaa miten kulkee, ellen nyt yhtäkkiä koe ihmeparantumista ja suunnista huomenna aamulla salille…


Kuntoilua, again!

huhtikuu 12, 2007

Huomenia!

Näin lomalla ollessa tuntuu olevan kaikki voima hukassa. Ei vaan tahdo jaksaa kuten tuo maanantain salikeikka antoi vähän odottaakin. En tiedä johtuuko siitä, että tottunut käymään heti aamusta salilla vai mistä… no kuitenkin.

Eilen illalla käytiin kaverin kanssa läiskimässä sulkapalloa tunnin verran ja päälle lyhyt salikäynti. Itse peli meni hyvin, vaikken voittanutkaan. Jaksoi juosta ja vähän tuntui siltä, että kunnonkohotukseen tuo ei enää käy … koska juoksu ja liike on sen verran pientä ja lyhytkestoista, ettei siinä enää kehity. Salikäynnistä nyt ei mitään ihmeellistä voine mainita, sillä kestoltaan se oli n. 10-15min luokkaa ja siinä ajassa ei paljoa hikeä saatu pintaan.

Tänään taas puolestaan oli heti aamusta sählyvuoro ja se meni kuten yleensäkin.. muutamia maaleja ja paljon juoksemista. Tuota juoksupuolta haluaisi saada kyllä lisääkin, mutta vaihtopelaajien määrä verottaa tätä aika huolella.

Saisivat nyt vihdoinkin putsata nuo kadut muualtakin kuin keskustasta, että pääsee luistelemaan … siinä voisi vetää niin pitkään ja huolella kun huvittaa ja kasvattaa tätä kuntopuolta enempikin.

Sählyn perään kävin vielä salin puolella tekemässä parit toistot jonka jälkeen suuntasin kotiin.

Summa summarum … fiilis korkealla ja lihaskunto “ihan jees”, vaikka suurin salivire onkin kadoksissa. Huomiseksi voisi yrittää saada jotain pientä liikunnallista osuutta, koska viikonloppuna on edessä muuta menoa ja tekemistä.