Kreatiinin käytön lopetus

toukokuu 8, 2007

Ennen kuin ryntään sokkona otsikon kertomaan asiaan, voisin nopeasti heittää aamun salikäynnistä kokemuksia.

Itse suoritus meni fiilispohjalta hyvin. Voimaa tuntuu piisaavan ja kestoltaan suoritukset alkavat pikkuhiljaa nousta. Tänään jaksoi rehkiä 40min verran ja enemmänkin olisi mennyt, mutta epäilen aamupalan ajoitusta syyksi aikaisin lopettamiseen. Syitähän on tunnetusti helppo keksiä, eli tämä pistetään aamupalan piikkiin. Syöminen 45min ennen suoritusta on ajankohdaltaan varsin perseestä, sanoisin. Tuntui kun vatsa olisi ollut täynnä jotain ylimääräistä huttua eikä kaikki suoritukset tuntuneet mielekkäältä.

Tänään treenattiin: Pullover, olkapäät, selkä, vatsa, rinta, reiden loitontaja&lähentäjä, pohkeet ja jalkaprässi.

Sitten itse otsikkoon:

Lopetin kreatiinin käytön viime viikolla, koska alkoi olla iho-oireita suun ympärillä. Pientä punotusta ja nahka alkoi kesimään aavistuksen. Ilmeisesti tämä kreatiini ei kuitenkaan ollut siihen mitenkään syypää, koska mitään muutosta ei ole havaittu. Ostin kortisonivoidetta eilen joka on toistaiseksi ainakin rauhoittanut ihoa huomattavasti.

Kreatiinin käytön lopettaminen on kuitenkin tuonut vanhan vaivan takaisin: polvien vihlomisen. Jalkaprässi ei tunnu enää ollenkaan miellyttävältä, koska nivelet eivät tykkää rasituksesta. Kreatiini kerää nestettä lihaksiin ja muualle joka suojaa niveliä rasituksessa ja antaa lisäpotkua. Itse en tuon tehoboostin perässä enää niinkään ole, vaan lähinnä tuon niveliä suojaavan vaikutuksen takia. Keho yksinkertaisesti kestää paremmin rasitusta käytön aikana.

Aloitan kreatiinin käytön uudestaan kunhan on tauko pidetty (on suositeltavaa pitää 2-4vko tauko käytössä aina5-6vko:n ylläpitojaksoa kohti).