Sairastelua

elokuu 21, 2007

Ei liene yllätys, että tuosta tuli sitten kunnon flunssa. Pelkkä flunssa ei toki riittänyt vaan sain vielä jonkunsortin rytmihäiriöitä sydämeen. Tuossa ehti pahimmillaan olla sellainen olo jo, että noutaja tulee, mutta ei näköjään tullut, onneksi.

Kävin tarkistuttamassa itseni EKG:ssä kun huoletti nuo rytmihäiriöt todella pahasti kun koskaan aiemmin ei moisia ole ollut. Lisäksi otettiin verikokeet ja tarkistettiin, ettei mitään vakavampaa (sydänlihastulehdus tms) ole. Onneksi selvittiin puhtain paperein.

Pää on todellakin täynnä räkää, kirjaimellisesti. Köhiessä tuntuu irtoavan belgian kokoisia könttejä jostain päin keuhkoja.

Ilmeisesti rytmihäiriöt ja paineen tunne rintakehässä aiemmin treenatessa olivat merkki flunssasta eikä niinkään ylikunnosta, tai ainakin näin jälkikäteen näin voisi ajatella. Kroppaa pitäisi kuunnella hieman paremmin ja aina kun on jotain epämääräistä niin treenaaminen rauhoitetaan, ettei tule mitään vakavampaa. Josko jatkossa olisi tarkempi?

Nyt on kuitenkin vielä sen verran huono vointi ja askel raskas, ettei hetkeen voi kuvitellakkaan suunnistavansa salille tai laittavansa luistimia jalkaan, sillä jo pieni kävely tuntuu nostattavan hien pintaan. Lääkäri suositteli aloittamaan rauhallisesti urheilun jälleen ja sanoi, että voi kokeilla rankempaakin ja katsoa miten keho reagoi, sen mukaan sitten edetään.

Parantumista odotellessa sarvikuonolla (nenähuutelukannu) pää tyhjäksi ja c-vitamiinia mahantäydeltä, näillä mennään.


Raportointia voinnista ja treeneistä

elokuu 15, 2007

Eipä tuo olo ole jälleenkään kovin kehuttava, varsinkin kun kävin salilla aamulla. On jotenkin flunssainen olo, nielu vähän kipeä … sellainen, että limakalvot olisi vähän ärtyneet. Ilmeisesti kuuluu tähän samaan ‘taudinkuvaan’ ylikunto/ylitreenaus.

Täytynee katsoa jos vielä huilaisi enemmän. Syöntiä ei nykyisestään enää voi oikein kasvattaa, sillä tuntuu, että syön koko ajan … 2-3h välein jotain pientä tai vähemmän pientä. Sen minkä pystyy/jaksaa.

Lepoa on tullut riittävästi, mutta ei sekään yksistään auta. Jotain radikaalimpaa pitäisi keksiä.

Se mitä tämän päivän treeniin tulee, niin perussetti. Kulki ihan riittävän hyvin, mitä nyt oma vointi antoi periksi. Vähän ehkä tukkoinen suoritus eikä tullut sitä parasta puristusta. Pumppiin päästyä olo oli aika siedettävä, mutta voimat vaan jotenkin lopahti.

Ai niin, lopetin muuten soijaproteiinin käytönkin ja siirryin (laktoosittomaan) heraproteiiniin. Soijaproteiinin vaikutuksista kiistellään yhä, mutta en jaksa siihen ottaa kantaa onko se haitaksi vai hyödyksi. Toistaiseksi edetään kuitenkin näin. Arginiinin kaveriksi otin käyttöön glutamiinin (tosin vain palkkareihin), katsotaan tuoko mitään mainittavaa apua. Aivopesuun sopivaa propagandamateriaalia glutamiinista löytyy täältä.

Jopas tulikin pitkä raportointi, noh yhteenveto ja menoksi :)

Kesto: 40min
Arvosana: 8½
Fiilis: Tänään muistettiin tehdä jopa penkkiä. Ihan hyvä perustreeni. En kuitenkaan lähtis tällä kehumaan kenellekkään :)


Kevyt aloitus levon jälkeen

elokuu 14, 2007

Parempi aloittaa rauhassa kun kolme päivää huilattu ylitreenauksen tuloksena.

Kieltämättä oli vähän jännitystä ilmassa, että miten on lepo auttanut, vai onko mitenkään. Päätin kuitenkin nyt (jo) käydä kokeilemassa kuinka treeni kulkee ja maistuu. Tarkoituksena oli vetää rauhallinen luistelu ja koittaa pitää sykkeet kurissa.

Sykkeiden perusteella voisi sanoa, että levosta on ollut apua, paljonkin. Normaalisti sydän hakkasi pienestäkin yrittämisestä 130+ jo minuutin parin jälkeen, mutta nyt oltiin 110-120 välissä. Tuntui, että sai polkea aika kovaa, että sai sykkeet edes lähemmäksi 140:tä ja hyvä niin. Rauhassa kun piti ottaa niin sitten otetaan.

Lenkki ei ollut järin pitkä, vaan tarkoituksella kevyt ja mahdollisimman rauhallinen. Pituutta tuli n. 10km ja aikaa kului reilu puolituntia.

Lopussa tuli hieman sotkettua sykkeitä kun piti jostain typerästä syystä johtuen polkaista vähän enempi ja sykkeet paukahtikin kattoon (157). Muutoin pysyi maltillisesti 140-145 tuntumassa jopa ylämäissä. Tuo lopun ylämäkirykäisy vaan jäi vaivaamaan älyttömästi.

Summa summarum: Lepo teki todella hyvää ja nyt sen huomasi mitä ylitreenaus aiheuttaa. Jatkossa voisi ottaa vähän rauhallisemmin ja kuulostella kroppaa huomattavasti enemmän sekä tarkkailla peruskuntotreenien sykkeitä … niistä tuon näköjään huomaa helpostikin milloin mennään väärällä polulla ja milloin ei.

Voisi sanoa, että sykemittarin orja, muttei ihan … se on vain pirun hyvä tapa seurata treenien kovuutta suhteessa lepoon ja syömiseen.

Kesto: 37min
Matka: 10,5km
Keskinopeus: 16,9km/h
Syke avg/max: 134/157
Arvosana: 8+
Fiilis: Lopun korkeat sykkeet ja tykytys veti fiilikset v*tutuksen puolelle, mutta muuten onnistunut lenkki. Kun vaan tuo loppu olisi mennyt paremmin … harmittaa.


Ajatuksia ja kuulumisia

elokuu 12, 2007

Nyt kun on pari päivää tässä huilaillut, on ehkä aika kerrata syitä miksi näin.

On tullut treenattua aavistuksen liian paljon ja se on vetänyt elimistöä piippuun. Tullut ihan konkreettisia fyysisiä oireita tästä. Ylikuntoa vai ylirasitusta? Toivottavasti jälkimmäistä.

Sydän tuntuu takovan vähän liian kovaa ja pienempikin rasitus nostaa sykkeitä hulluna. Rinnan päällä tuntuisi olevan iso kivi, tai ainakin hengitys on sen verran vaikeampaa, että siltä tuntuu.

Tässä voisi nyt vielä ehkä ainakin päivän verran huilata ihan totaalisesti ja pikkuhiljaa lisätä liikuntaa, esim. rauhallisen luistelulenkin myötä. Tänään (maanantaina) olisi kyllä sählyvuorokin, mutta jos jättäisi väliin … valitettavasti on vain niin kova polte päästä tekemään jotain.

Täytyisi pitää aina mielessä, että urheilu ja liikunta kannattaa aina, mutta järkevässä suhteessa levon ja syömisen kanssa!

Tuota syömispuolta olen edelleen tarkkaillut ja koittanut syödä reippaammin. Ainakaan vielä ei ole mitään pysyvää hyötyä näkynyt. Pieni hetkellinen painonnousu meni sen siliän tien yhdessä vuorokaudessa ja normaalipainossa ollaan – jälleen. Jahka nyt saa itsensä taas takaisin kuosiin ja elimistön toimimaan niin tätä syömistä voisi koittaa lisätä entisestään… huilataan nyt ensin :)


Punttisalin hämärään toisten lähdettyä jään ja huokaan…

elokuu 10, 2007

Näissä merkeissä mentiin tämän päivän atleettinen urakointi, eli ennen töihin menoa kävin tuulettamassa ajatuksia salilla. Samalla kun muut lähtivät perjantain viettoon salin jälkeen, niin minä suunnistin töihin. Näin!

Treenit kulkivat hyvin, todella hyvin! Tietenkään kaikki ei mennyt aivan putkeen ja selkä vihoittelee vieläkin tietyissä liikkeissä, joten ne piti jättää pois. Muutoin ei valittamista. Ilmeisesti tämä runsaampi syöminen alkaa tuottaa tulosta myös jaksamisen saralla, sillä rauta nousi paljon reippaammin.

Eilisestä luistelusta jalkaan tullut rakkula päätti ottaa ja tulehtua, kiitos sörkkimiseni. Aamulla säteili kipua pohkeeseen asti, mutta onneksi on rauhoittunut huomattavasti ja kävely alkaa pikkuhiljaa näyttää normaalilta. Huom! Salitreeniähän tämä ei luonnollisesti häirinnyt :)

Nyt kuitenkin jatkamaan päivän askareita, eli työntekoa joten – palataan jälleen kun on asiaa!

Kesto: 41min
Arvosana: 9
Fiilis: Aika jees! Rauta nousi keveähkösti eikä tahti hyytynyt. Tykkäsin :)


Pidempää lenkkiä

elokuu 9, 2007

Enkä puhu nyt metritavarana saatavasta makkarasta.

Tänään testattiin vähän rajoja, mutta ei ne näyttäneet vieläkään tulleen vastaan. Kävin “heittämässä” aavistuksen perinteisestä lenkistä pidempää lenkkiä ja hyvin meni. Reittinä oli kerava-hyrylä-järvenpää pätkä. Pituutta tästä tuli (eksymisen kanssa) reilut 30km ja aikaa meni vartin verran alle 2h.

Alkumatka taittui aika rauhallisissa merkeissä, koitin pitää sykkeen suhteellisen alhaisena jotta säästää voimaa ja että peruskuntoaluetta tulee käytettyä. Näillä eväillä mentiin itse asiassa järvenpäähän asti. Siellä pidin kaverin luona vartin tauon jonka jälkeen suuntasin takaisin.

Takaisintulomatkan vedin alusta lähelle loppua aavistuksen kovempaa ja viimeiset 4km tultiinkin lähestulkoon ‘täysillä’ sykkeiden ollessa 171+. Viimeinen 500m tultiinkin rauhallisemmin, lähes rullausvauhtia jotta saa sykkeet suhteellisen rauhalliseksi ennen kotiovelle saapumista.

Reissu oli kaikesta huolimatta aivan mahtava. Keli oli mitä parhain ja potkua riitti. Luistimien pyörät tuntuvat vaan vetävän viimeisiään vaikka niitä on kierrätetty paikasta toiseen – täytynee jossain välissä uusia nekin. Matka taittui nätisti eikä missään vaiheessa ollut pakkopullan makua.

Rakkuloita (useita kylläkin) kummempaa ei reissulla tullut. Jalat on aavistuksen hellät johtuen tuosta hankaamisesta ja kädet eivät välttämättä kestä sauvaluistelua pariin päivään, mutta voihan sitä luistella ilman sauvojakin … :)

Sykemittarikin nosti aktiivisuusluokkani pykälällä ylöspäin 7,0 -> 7,5 (suunnon sivuilta löytyy infoa jos kiinnostaa).

Nyt pikkaisen venyttelyä ja sitten kauppaan. Kaupan jälkeen lisää venyttelyä ja kolmeksi töihin joten palailemme luultavasti huomenna jälleen, sillä tämmöinen luistelureissu vaatii palauttavan harjoitteen – ainakin sykemittarin mukaan :)

Kesto: 1h 44min
Matka: 30,6km
Keskinopeus: 17,7km/h
Syke avg/max: 151/181
Arvosana: 10!
Fiilis: Pitkä pitkä pitkä lenkki, muttei vielä “lähelläkään” maksimia minkä voisi vetää. Todella hyvä fiilis tällä hetkellä. Ehkä kroppa kuitenkin vielä väsähtää, ehkä ei :)


Kevyttä liikuntaa

elokuu 8, 2007

Alkaa pikkuhiljaa tuo rauhallinen urheilukin onnistua. Kävin tänään tekemässä reilun kympin lenkin luistimilla maltillisella nopeudella. Tarkoituksena on pitää sykkeet ~140 jotta peruskuntoa tulisi lisää. Tuo sykealue on nimenomaan sydämen vuoksi tärkeä, sillä sydän kasvaa juuri tuolla alueella. Voi kuulostaa hullulta, mutta asiaa kannattaa googlata jos vaivaa epätietoisuus.

Peruskunto on kaiken kestävyysurheilun aa ja oo ja siinä valossa näitä maltillisia suoritteita tehdään aerobisen/anaerobisen rinnalla.

Huomenna olisi tarkoitus käydä ennen iltavuoroa heittämässä vähän pidempi treenilenkki luistimilla, mutta katsotaan sitä huomenna tarkemmin … onko keli hyvä yms. Mikäli pääsen liikkumaan, niin raportoin siitä tänne :)

Oma olo (terveydentila) on aavistuksen kohentunut edellisestä vuodatuskerrasta. Ehkä tästä selvittiin ilman sen suurempaa… *koputtaa puuta*

Nyt loppuyhteenveto ja takaisin netin sivustoihin surffailemaan!

Kesto: 43min
Matka: 11,2km
Keskinopeus: 15,5km/h
Syke avg/max: 136/163
Arvosana: 9½
Fiilis: Kulki paljon kevyemmin kuin edeltävä “rauhallinen” reissu. Ei oikeastaan mitään negatiivista sanottavaa … kun kulkee hyvin, niin silloin kulkee hyvin! :)


Välipäivän tekemistä

elokuu 8, 2007

Nyt kun on ollut jo kokonaisen päivän tekemättä mitään liikunnallista (jos auton korjaamista ei lasketa) niin on hyvä opiskella uusia tekniikoita, nimittäin Doble Push -tekniikkaa.

Tämä rullaluistelutekniikka lisää vauhtia jossain määrin, ilmeisesti paljonkin, mutta toistaiseksi itselläni on vain sotkenut ratkaisevasti hengityksen rytmittämisen kun koittanut opetella. Paljon on siis vielä tehtävä, että tuo tulisi luonnostaan. Lisää aihetta ja opastusvideo löytyy täältä.


(Hyper)Aktiivinen maanantai

elokuu 7, 2007

Eilinen oli piristävä muiden normimaanantaiden joukossa.

Puoliltapäivin ensin tennistä vajaa tunti ja illalla vielä sählyä toinen mokoma, kohtuutonta? Ei mielestäni :)

En vetänyt tenniksessä ihan tappiin saakka, vaan kuten lajin luonteeseen kuuluu… voisi sanoa, että intervallityyppistä juoksentelua ympäri kenttää. Välillä erittäin hektistä menoa, välillä rauhallisempaa.

Sähly puolestaan oli enempi ravaamista ympäri pallon kanssa – ja ilman palloa. Sykkeet huomattavasti korkeammalla kuin tenniksessä. Pelillisesti ollaan omalla tasolla ja maaleja rupeaa pikkuhiljaa syntymään, mutta liukuhihnatehtailuksi ei vieläkään voi sanoa.

Tänään on puolestaan rauhallisempi päivä, eli tiedossa ei ole sen suurempia aktiviteetteja kuin auton korjaaminen mikäli aikataulut antaa periksi. Huomenna puolestaan on tiedossa synttärijuhlat, joten voi olla, että seuraavan kerran liikutaan vasta torstaina.

Vaikka kuinka yrittäisi olla puhumatta sykemittarista, niin jälleen kerran täytyy aihe vetää mukaan. Laitteessa oleva Training Effect -toiminto tuntuisi olevan aika näppärä harjoitteiden seurantaan, sillä se kertoo onko harjoittelu ollut riittävää – ja voi seurata kuinka kovaa on treenattu – ja pitäisikö välillä ottaa keveämpiä (palauttavia) harjoituksia mukaan. Lisätietoja löytyy Täältä ja täältä (englanninkielinen pdf).

Terveydentilasta voisi sanoa vielä sen verran, että alkaa jälleen olla fiilis, että olisi tulossa jonkinmoista vaivaa (poskiontelontulehdus) joka on ollut tänä vuonna jo kolmesti – neljättä ei tarvitsisi. Täytyy seurata ja katsoa pitääkö tästä jälleen kerran lähteä lääkäriin.

Nyt jatkan töiden pariin, mutta loppuun vielä yhteenveto eiliseltä päivältä.

Kesto yhteensä: 1h 53min
Arvosana: 10-
Fiilis: Väsymyksestä huolimatta todella hyvä päivä.


Palauttavat harjoitukset?

elokuu 5, 2007

Niin, missä ne on? Aina tuntuu, että on tarkoitus vetää kuntoilua talvisotahengessä tippaakaan periksi antamatta.

Tänään päätin, että teen palauttavan harjoitteen. Rauhallista luistelua, sykkeet maltillisina eikä ylimääräistä kikkailua. Tuntuu vaan jokseenkin järjettömältä käydä harrastamassa hikiliikuntaa maltillisesti, niin ettei edes yritä tosissaan. Ehkä tämä täytyy vaan oppia ja uskoa siihen, että palauttavia, keveitä harjoituksiakin pitää vetää. Harjoitteita jotka tukevat rankempia treenejä.

Nyt kun on tuo *mainosmainos* T3 paketti gps podilla, niin pystyy helposti seuraamaan kuljettua matkaa, vaikka reitti olisikin uusi – tai vain pyörisi lähiöympyröissä.  Näppärä kaikin puolin (ja kyllä, lopetan tuosta puhumisen heti tähän paikkaan) :)

Huomenna maanantaina onkin luvassa enemmälti liikuntaa. Tarkoituksena olisi päästä pelaamaan ensin tennistä ja illalla vielä sählyä, mutta voi olla ettei nämä onnistu … se selviää huomenna, eli palaamme sitten – jos on asiaa mistä kirjoittaa. Tähän vielä loppuyhteenveto ja hetkeksi sohvalle ennen yöunia!

Kesto: 27min
Matka: 7km
Keskinopeus: 15,3km/h
Syke avg/max: 137/157
Arvosana: 9-
Fiilis: Aika leppoisa maisemareissu. Ainakaan ei käynyt liian raskaaksi :)