Viikon verran olen nauttinut rypsiöljyä päivittäin useita ruokalusikallisia tuomaan ylimääräisiä kaloreita, tavoitteena painoluvun nostaminen. Toistaiseksi tulokset kuitenkin ovat täysin päinvastaisia kuin alunperin piti. En tiedä johtuuko tämä siitä, että rasvan määrä ruoassani on ollut liian vähäinen aiemmin vai mistä, mutta paino vain putoaa putoamistaan.
Toisaalta taas olen lopettanut kreatiinin käytön joten ylimääräinen lihassoluihin keräytynyt nestekin voi olla poistumassa. Joka tapauksessa paino ei ole ollut näin alhainen kahdeksaan vuoteen
Tämä on monessa mielessä hyvä, oikeastaan kaikessa muussa mielessä paitsi siinä mikä OLI tavoitteena, eli massan saaminen. Katsotaan kuitenkin mikä on kuun vaihteessa paino, sillä nämä voi ehkä ehkä mennä vielä normaaliin painonmuutokseen.
Treenejä en ole päässyt tekemään nyt jälleen hetkeen. Syynä on ollut kiireet ja ikävä kurkkukipu. Tänään on kuitenkin sellainen olo, että mikäli aikataulut (= perhe) antaa periksi, niin käyn illalla tekemässä täysipainoisen salitreenin. Se jäänee nyt kuitenkin nähtäväksi