Sadas käynti salilla!

helmikuu 27, 2008

Tuokin rajapyykki on nyt saavutettu!

Asiasta kolmanteen. Kävin tänään tekemässä viimeisen osan tästä kolmijakoisesta treenistä ja kylläpä tuo tekniikka vaatii harjoittelua. Jokainen toisto pitää käydä päässä läpi ennen varsinaisen toiston tekemistä, että saa tehtyä oikein.

Tänään treenasin olkapäät, rinnan ja ojentajat. Treeni itsessään oli varsin mukava, mutta yllättävän pitkään meni. Olen nyt viimeaikoina koittanut panostaa myös sykkeen seurantaan ja siihen, ettei syke nousisi kovin korkealle. Aiemmin keskisyke on saattanut mennä pitkästi yli 140:n mutta nyt aletaan saavuttamaan jo vähän järkevämpiä lukemia – sydämelle parempia.

Seuraavaa treenikertaa voi joutua odottamaan nyt muutaman päivän, sillä aikataulu alkaa olla jälleen uhkaavan kiireinen eikä työvuorotkaan tunnu helpottavan asiaa. Tavoite on kuitenkin päästä vielä kerran tai pari salille tämän viikon aikana.

Dieetillä olo rassaa hermoja todella kovasti. Tuntuu, ettei millään jaksaisi enää dieetata koska hermot ovat kireällä. Painokaan ei ole tippunut mihinkään viikon aikana, eli samoissa lukemissa mennään. Tämä dieettaaminen myös tekee sen, että treenipainot eivät ainakaan nouse. Kele.

Kesto: 77min
Arvosana: 9+
Fiilis: Tekniikkapainotteinen voimatreeni josta jäi kiva maku kuitenkin suuhun.


Uutta meininkiä

helmikuu 26, 2008

Sain sunnuntaina tuon kaivatun uuden kuntosaliohjelman ja samalla opastuksen. Tuosta liikkeiden opettelemisesta voisi sanoa, että paras sijoitus tässä harrastuksessa tähän mennessä!

Kaikki nämä neuvojat ja muut joita matkanvarrella on salilla ollut ovat näköjään neuvoneet täysin väärin. Saman voi sanoa kuntoprojektista jonka työpaikalla aloitin, sielläkin meinaan näytettiin liikkeet väärin, tai ehkä se sellaiseen perusjumputteluun menee mitä silloin opetettiin.

Opastus tekniikan ja liikkeiden osalta kesti kokonaisuudessaan sellaiset tunnin ja kolme varttia. Kiitos Power Center ja eritoten Marko!

Liikeradat ja tekniikka meni kertaheitolla uusiksi. Samoin sarjamäärät ja osa liikkeistä. Entisen kaksijakoisen sijasta teen nyt kolmijakoisella huomattavasti tiukempaa ja lyhyempää sarjaa kuin aiemmin. Rasvanpolttoon ei ehkä optimaalisin, mutta massaan/voimaan selkeästi kyllä.

Olen nyt tästä kolmijakoisesta treenannut jalat (eilen) sekä selän ja hauikset tänään. Huomenna olisi tarkoitus käydä läpi rinta, olkapäät ja ojentajat. Salilla käytetty aika ei ottanut dramaattista muutosta, ehkä aavistuksen laski siihen tunnin pintaan, ainakin tämänpäiväisen perusteella. Muksun kanssa salilla ollessa menee edelleen vähän pidempään.

En laita sen kummepaa yhteenvetoa eilisestä enkä tämänpäiväisestä, koska tässä nämä asiat tuli hyvin pitkälti käytyä läpi. Treeniohjelmasivun päivitän ajantasalle kunhan ehdin.


Omapaino nostettu!

helmikuu 22, 2008

Pääsin siihen tavoitteeseen jonka joulukuussa(?) itselleni penkissä asetin, eli nostaa oman painon verran penkistä ennen kesää. No säiden puolesta on jo kesä, mutta kalenterin mukaan ei. Kuitenkin, tänään salilla päätin koittaa ja hyvin tuntui nousevan!

Otankin uuden tavoitteen, eli kesäkuuhun mennessä nostan 90kg penkistä. Hieman kunnianhimoinen ehkä, mutta niinhän tavoitteiden pitääkin olla. Olisiko syyskuuhun mennessä sitten satkun paikka? :)

Dieetti jatkuu hyvin kuten tähänkin asti. Paino laskee tasaisen varmasti satunnaisia heittoja lukuunottamatta.

Yläkroppaa treenattiin tänään monipuolisesti penkkihehkuttamisesta huolimatta ja kävin eilen treenaamassa alavartaloa, mutta en vain jaksanut taipua blogin suuntaan sitä kirjoittamaan, sillä tälle viikolle on näitä salipäiviä kertynyt huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Huominen pyhitetään lepopäiväksi ja sunnuntaina (kuten olen vouhottanut) on tutustuminen saliohjelmaan ja laitteisiin paremmin.

Palailemme siis sunnuntaina.

Kesto: 98min
Arvosana: 10!
Fiilis: Aivan uskomaton fiilis! Penkistä oman kropan verran rautaa ylös!


Kuntosalimeininki jatkuu, edelleen!

helmikuu 20, 2008

Hyvän putken jatkamiseksi päätin tänäänkin kävästä salilla treenaamassa hieman laajemmin ylävartaloa kuin ennen ja pitkän kaavan mukaan. Tein uusilla laitteilla enemmän latseihin ja takaolkapäihin suuntaavia liikkeitä ja jätin tavallisen penkin kokonaan väliin kun korvasin sen näin kertaluontoisesti penkkipunnerruslaitteella.

Täytyy vielä vertailla työpaikan salia ja tätä nykyistä… laitteet ovat erilaisia ja niissä olevat painoskaalat eivät tunnu olevan mitenkään verrannollisia toisiinsa. Vartalonkiertolaite on yksi hyvä esimerkki: Edellisen salin laitteessa sai pistää täydet 60kg ilman kunnon vastusta kun nykyisessä riittää reilut 40kg ja sekin ottaa koville. Pitkästä aikaa sain kyljet kipeäksi.

Mikäli oma vointi ei tule tästä huonommaksi niin suuntaan huomennakin salille tekemään hieman maastavetoa ja normaaleja alakropan liikkeitä.

Kesto: 95min
Arvosana: 10-
Fiilis: JEAH! Pikkuhiljaa rupeaa meno maistumaan ja laitteet käydä tutuiksi!


Lisää lisää lisää

helmikuu 19, 2008

Kävin tänään pikaisesti salilla pyörähtämässä kun vuorossa oli alakropan päivä.

Laitteet ja suorituspaikat ovat kieltämättä täysin hakusessa vielä ainakin kun jalkoja ja alaselkää/vatsaa treenaa. Tuntui, että 90% ajasta meni siihen kun etsi paikkoja missä ja millä tehdä. Sunnuntaina tämä onneksi kuitenkin tästä selkeytyy.

Treenit menivät täysin perusohjelman ohitse ja ainoa mikä oli samaa nykyiseen ohjelmaan verrattuna oli kyljet, vatsa ja kyykky.

Salilla ei juurikaan ollut ruuhkaa, edelleenkään vaikka ajankohta olikin iltapäivä. Ehkä tämä arki sen verran veroittaa. Viikonloppuna noihin aikoihin luulisi löytyvän porukkaa huomattavasti enemmän.

Flunssasta ei taida olla sittenkään vielä päästy täysin eroon, sillä sykkeet olivat reilusti korkeammalla kuin normaalisti. Täytynee ottaa hetken vielä rauhallisesti ja vasta ensiviikolla uuden ohjelman saattelemana yrittää enemmän.

Kesto: 49min
Arvosana: 7-
Fiilis: Pallo hukassa ja sykkeet katossa.


Ensimmäinen käynti uudella salilla

helmikuu 17, 2008

Uusi sali käyty testaamassa!

Kävin tänään tekemässä perusharjoituksen uudella salilla ja samalla tutustuin hieman paremmin salin varustukseen. Täytyy sanoa, että varsin positiivinen fiilis jäi.

Menin sen verran aikaisin (ennen kymmentä), että ruuhkaa ei ollut nimeksikään. Koko salilla taisi olla nelisen henkilöä minun lisäksi, eli vältin selkeästi ruuhkan. Treenien loppuvaiheessa porukkaa kyllä alkoi tulemaan huomattavasti enemmän, joten ihan hyvään aikaan sijoitin oman treenini. Toisaalta kyllä siellä joku voisi olla aina auttamassa mm. penkin kanssa, ettei jää painojen alle.

Jos tätä vertaa firman saliin niin puhutaan ihan eri sfäärin varustelusta. Ehkä suurin hyöty on kunnollinen alatalja ja monipuoliset vinopenkit. Saa nähdä miten vain käy kun tuonne eksyy ruuhka-aikana.

Treenit itsessään menivät kohtalaisesti. Voimatasot ovat aavistuksen tippuneet viikon sairastelun myötä, mutta kyllä ne siitä taas nousee. Saattoi tosin olla, että menin päivää liian aikaisin salille kun miettii omaa oloaan nyt treenin jälkeen.

Ensiviikon sunnuntaina on tarkoitus käydä teettämässä itselleen uusi saliohjelma samalla kun katsotaan hieman laitteiden toimintaa. Mielenkiinnolla odotan tätä! Pyysin kunnolla rääkkäävän voimapainotteisen kaksijakoisen ohjelman itselleni, ilmoittelen sitten mitä tuleman piti.

Dieetti edistyy hyvin ja kohta on ensimmäinen väliporras tavoitettu. Siitä vielä muutama kilo pois niin ollaan tavoitteissa. Olen merkannut syömisen ja kulutuksen ylös kalorilaskuri.fi:n avulla ja pitänyt kulutuksen 500-800kcal/vrk pienempänä kuin syömisen.

Nyt kuitenkin sunnuntain viettoon ja illalla sitten yöksi töihin.

Kesto: 66min
Arvosana: 9-
Fiilis: Uusi sali ja uudet kujeet! Hieman vajaakuntoisena mentiin, mutta turha sitä enää on valitella!


Flunssaa ja saliuutisia

helmikuu 15, 2008

Tässä on jälleen aika vierähtänyt räkäisemmissä merkeissä kun on tullut podettua nyt riehuvaa flunssaa. Paranteluun menee luultavasti vielä muutama päivä, mutta mikäli olo paranee nopeammin, niin suuntaan salille jo viikonlopun aikana.

Päätin jättää treenaamisen työpaikan salilla kokonaan toistaiseksi, sillä liityin 500m päässä kotoa olevaan Powercenter -kuntosaliin. Hinta ei ole mitenkään suolainen ja näytti varsin monipuoliselta. Näin ollen jatkossa on mahdollista päässä treenaamaan useammin kuin nyt, koska ei tarvitse erikseen työvuorojen yhteydessä hoitaa kuntoilua.

Tästä on turha lienee tekstiä kuitenkaan keinotekoisesti jatkaa, joten päätän raporttini täältä tähän! :)


Käynti pidemmän kaavan mukaan

helmikuu 10, 2008

Nyt huomasi selvästi mikä ero on treenaamisella ja paskanpuhumisella treenaamisen kera. Vajaa puolisentuntia, sanoisin.

Pääsin tänään kuitenkin käymään vielä vetämässä tälle viikolle kolmannen salikäynnin ja paikalle osui pari työkaveriakin niin tuli huomattavasti enemmän rupateltua kuin normaalisti … ja siitä syystä treenitkin venyivät.

Käynti oli lyhyesti kuvattuna onnistunut. Vaikka kiristelyä onkin ilmassa, niin treenit kulkivat todella hyvin eikä väsymyksestä ollut tietoakaan, salilla, ennen ja jälkeen kylläkin.

Liikkeet kulkivat hyvin ja tein vakio-ohjelman päälle yhden ylimääräisen olkapääliikkeen joka sekin alkaa onnistua kohtalaisesti. Näitä ns. kylkiäisiä tuppaa tulemaan joka treeniin ja se tuo kyllä pikkaisen väriä ja jaksamista lisää.

Enempiä jaarittelematta yhteenveto ja unille, sillä huomenna on aikainen herätys silmälääkäriin ja siitä suoraan lapsia hakemaan.

Kesto: 90min
Arvosana: 10!
Fiilis: Hjuvin kulki, erittäin hjuvin! ARRRARARRR! :D


Viikko pakettiin sählyllä

helmikuu 7, 2008

Mikäli aikataulut menee kuten on ajateltu, niin tällä viikolla ei enää kuntoilusuorituksia nähdä, ellei mitään yllättävää tule eteen.

Kävin tänään torstaiaamun sählyssä pelaamassa ja juoksemassa henkeni edestä. Saatiin juuri 4 vs. 4 aikaan ja juoksemista riitti sen verran, että itsensä sai vedettyä piippuun monta kertaa. Maalien makuunkin päästiin muutaman kerran, mutta pääpiirtein vedot suuntautuivat kaikkialle muualle paitsi maaliin.

Dieetti edistyy hyvin ja syöminen on pysynyt reilusti alle kulutuksen ainakin toistaiseksi. Nyt kun ei liikuntaa tule muutamaan päivään niin saa nähdä kuinka homma pysyy hallussa ja kalorit kurissa – liikunta kun lisää mukavasti mahdollisuutta reilumpaan syömiseen :)

Kesto: 58min
Arvosana: 9
Fiilis: Paljon juoksemista, kova syke ja hirmuinen meno! Me Like!


Tiukat treenit

helmikuu 5, 2008

Tänään tuli vedettyä kertaluokkaa pidemmät treenit kun kokeilin normaalin ohjelman lisäksi paria eritoten sivuolkapäitä rasittavia liikkeitä.

Treenit itsessään meni hyvin ja kiristelystä huolimatta jaksoin nostaa normaalit raudat muissa paitsi pystypunnerruksessa. Tämä pystypunnerrus on jostain syystä alkanut tökkimään viimeaikoina, eikä siinä meinaa millään saada mitään aikaan. Pitänee varmaankin jättää hetkeksi pois tai kokeilla pienemmillä painoilla.

Nyt on vedetty samalla ohjelmalla suurinpiirtein maksimiaika mitä suositellaan ja pitäisi kokeilla jotain muuta. Ajattelin, että jos ei muuttaisi ohjelmaa, vaan toistomääriä ja näin ollen siirtyisi esim. 5×5 harjoitteluun jokaisessa liikkeessä. Tuo ainakin toisi lihaksille uudenlaista ärsykettä ja pitäisi auttaa riittävästi. Ainakin näin toivon.

Olen aloittanut uuden lisäravinteen käytön tässä rasvanpolton ohella ja testaan tuota CLA:ta, joka nimenomaan pitäisi tehostaa rasva-aineenvaihduntaa. Nähtäväksi jää onko kyse markkinamiesten kolmekymmentä vuotta jatkuneesta nenänvedosta, vai auttaako tuo oikeasti. Raportoin tästä kunhan aikaa on kulunut tarpeeksi ja mahdollisia tuloksia saavutettu.

Kesto: 85min
Arvosana: 10-
Fiilis: Pitkät treenit ja uusia liikkeitä. Kulki helkkarin hyvin pienestä voimattomuudesta huolimatta!