Omien rajojen etsimistä

huhtikuu 28, 2008

Omien rajojen etsiminen ja löytäminen on rankkaa, mutta palkitsevaa työtä. Työtä siinä mielessä, että pitää jaksaa paljon pidemmälle kuin tavallisesti. Missä tämä raja kulkee?

Koitin löytää omia rajojani sunnuntaina kun starttasin polkupyörälläni kohti Helsinkiä, tarkoituksena käydä testaamassa kuinka hyvin jaksaisi polkea tavanomaista pidemmän pätkän.

Sain seuraa onneksi työkaverista, joten ihan yksin tätä parin tunnin reissua ei tarvinut tehdä. Suuntasimme vanhaa lahdentietä kehä 3:lle josta taas menimme kohti itää. Takaisin lahdentielle löysimme mutkaisia pikkuteitä pitkin. Matkaa tälle reissulle tuli itselleni hieman päälle 42km.

Matka oli yllättävän pitkä, mutta myös yllättävän kevyt. Otin tarkoituksella rauhallisesti, koska tuollaista aikaa ei jaksa polkea minkäänlaista tappovauhtia. Keskisykkeeksi sain 140, eli meni täydellisesti pk-treenistä. Keskinopeus oli 20km/h.

Mikäli en olisi tehnyt loppukiriä (viimeiset 11km aavistuksen kovempaa), olisin uskoakseni jaksanut vielä pidemmälle, mutta vastaan tuli aika ja yksinäisyys. Kahden tunnin reissu on kuitenkin kestoltaan jo sellaista luokkaa, ettei sitä pidemmälle ole järkevää jatkaa ellei halua ylirasittaa elimistöä.

Tällä viikolla olisi tarkoitus puskea vielä pidemmälle kuin nyt, mutta kuinka pitkälle jaksaa ja missä raja kulkee sitä en tiedä. Toivottavasti selviän hengissä keskiviikon koetuksesta, sillä silloin on tarkotus ajaa työpaikalle ja takaisin pidempää reittiä. Kokonaismatka on … no, kerron sitten jos/kun onnistun. Toivotaan, ettei sää tule esteeksi reissulle!

Ai niin, kävin lauantaina iltavuoron jälkeen yöllä vielä kuntosalin puolella treenaamassa selän ja hauikset. Loppuun tein muutaman maastavedon 100kg:lla. Hyvin huomaa dieetin päättymisen, sillä sarjapainoja sai nostaa heti ainakin yhdessä liikkeessä! Muissa en testannut, koska se ei ollut päällimmäisenä mielessä henkisesti raskaan työpäivän jälkeen.

Tähän vielä loppuyhteenveto pyöräreissusta ja sitten takaisin työn pariin!

Kesto: 126min / 42km
Arvosana: 10!
Fiilis: Kankku ja reidet hellänä! Matka palkitsi todella ruhtinaallisesti… kyllä minä jaksan, kele! :)


Yhteenveto alkuvuodesta 2008

huhtikuu 26, 2008

No niin, on vihdoin aika laittaa ajatukset kasaan alkuvuodesta treenien, harjoittelun, kuntoilun ja dieettaamisen osalta.

Vuoden alussa laittelin aika koviakin tavoitteita koskien kuntosalia enkä ollut ajatellut juurikaan aerobisen liikunnan mahdollisuuksia tai harjoituksia ylipäänsä. Tarkoitushan oli pitää pääpaino salissa silläkin uhalla, että kuntopuoli kärsii. Tilanne on kuitenkin muuttunut jonkin verran.

Kuntosalitavoitteista on jääty aika railakkaasti osittain johtuen aerobisen liikunnan mukaantulosta, mutta myös dieetin aloittamisen takia. Dieetin (2,5kk) aikana tuloskehitys pysähtyi täysin.

Tällä hetkellä tasapainoillaan aerobisen liikunnan ja kuntosalin rajamailla, ilman että kummallakaan on yliotetta toisesta. Kunto nousee tasaisen varmasti ja salillakin tulokset lähtevät luultavasti pieneen nousuun nyt dieetin päätyttyä.

Dieetti yllätti positiivisesti. Pelkäsin alussa, että ei näistä vanhoista läskeistä pääse millään eroon lopullisesti, mutta kyllä niistä pääsee kun vain jaksaa. Vähän sitä jäi vielä, mutta vähän sitä saakin olla ja hyvä niin.

Kuntotesti antoi todella hyvää palautetta siitä, että olen kehittynyt – jos en huimasti niin hyvin kuitenkin sitten syksyn. Varsinkin kun huomioidaan sairastelujen määrä … ja olihan välissä silmävammakin ja totaalinen urheilukielto reilun kuukauden.

Parhaiten kunnon nousemisen on huomannut jaksamisena polulla, mutta myös siinä, että sykkeet ovat huomattavasti paremmin hallinnassa. Nyt pystyy harrastamaan jo jonkinlaista liikuntaa ilman, että sykkeet ovat samantien 150+

Kuntosalilla keskisyke on laskenut 135-145 tuntumasta siihen 115-120 pintaan, eli selkeä ero. Syke myös laskee aiempaa nopeammin satasen pintaan kun ennen sai tehdä töitä, että edes alle 120:n menemään.

Runsas ylipaino vuosien varrella on kuitenkin tehnyt tehtävänsä, eikä tästä kropasta saa rantakroppaa mitenkään, mutta se on asia mikä on tiedetty jo pitkään ja sen kanssa täytyy vain oppia elämään. Nyt dieetin ansiosta kuitenkin sain ensimmäisen kerran elämässäni nähtyä vatsalihakseni :D

Olen tässä miettinyt, että pitäisikö painoa alkaa pikkuhiljaa nostamaan vai koittaisiko pitää tässä. Ajatuksena lihasmassan saaminen vs. kuntoliikunta. Kumpi vie voiton? Tällä hetkellä ei ainakaan tee mieli muuttaa painoa mihinkään suuntaan vaan vakaa 69-70kg tuntuu hyvältä ja järkevältä tasolta. Katsotaan muuttuuko mieli jossain vaiheessa.

Tein tuossa pienen laskutoimituksen dieetistä ja pudotetuista kiloista saatujen arvojen perusteella verrattuna syksyn tilanteeseen. Painoa on tippunut sitten syksyn 8,1kg joista puhdasta rasvaa on 6,7kg ja lihasmassaa 1,3kg. Tuota voisi sanoa onnistuneeksi dieetiksi? Todellisuudessa tuota rasvaa oli enemmän, koska kävin mittauttamassa rasvaprosenttini alkuvuodesta ja silloin tuli tulokseksi 25%, mutta en muista sen hetkistä painoani, joten vertaan vain syksyllä mitattuihin.

Lihaskuntopuolella kaikki tulokset nousivat testissä keskimäärin n. 20% kun taas hapenottokyky nousi kiloa kohden 24% ja l/min tasolla 12%.

Lihaskuntoindeksi alussa 4,67 ja lopussa 5,7 (asteikolla 1-7)
Kuntoindeksi alussa 3,25 ja lopussa 4 (asteikolla 1-7)

Nyt ja jatkossa on tarkoituksena saada kuntopuolta parempaan tilanteeseen. Terveyden kannalta riittävä tilanne ei ole itselleni tarpeeksi, vaan haluan puskea rajoja korkeammalle. Kuntosalilla pyrin edelleen käymään 2-3 kertaa viikossa, mutta katsotaan pystyykö siihen, kun aikaa pitää suoda myös perheelle.

Syömisen seurantaan joudun käyttämään kalorilaskuri.fi:n apua, koska mieli tahtoisi antaa huomattavasti enemmän ravintoa kropalle kuin paino sen sallisi, joten kontrollointia täytyy tehdä. Tästä aiheutuu aina pientä hellasäröä, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä :)

Nyt kuitenkin päätän yhteenvetoni täältä tähän! Nauttikaa mahtavista keleistä ja ulkoilkaa paljon!


Kuntotestin päätös

huhtikuu 25, 2008

Tänään kävin kuntotestin päätöstestissä ja pikaisesti katsottuna oikealla tiellä ollaan.

Lihaskunnon osalta suunta on hyvä, eli punnerruksia meni enemmän, kyykkyjä ja vatsoja myös, joten edelliset 6kk on treenattu mielestäni riittävän hyvin.

Peruskunnon osalta suunta on myös oikea. Syksyllä kun kävin testeissä, niin testitulokset eivät olleet kovin kaksiset. Nyt peruskunnon tilanne on terveyden kannalta riittävällä tasolla, mutta kyllähän tuota täytyy nostaa selkeästi.

Suurin muutos mikä yllätti todella positiivisesti oli rasvaprosentin tippuminen. Rasvaprosentti oli laskenut silloisesta 25% alas 16% saakka mikä on mielestäni todella hyvä tulos.


Pyöräilyretki Biltemaan

huhtikuu 22, 2008

Tänään koeteltiin jälleen vähän rajoja kun kävästiin muksun kanssa pyöräreissulla toisella paikkakunnalla, eli Helsingin Biltemassa. Otin jo alussa tavoitteen, että sykkeet täytyy pitää reilusti pk-alueen alarajalla, ettei tule hyytymistä ja varmasti jaksaa takaisin.

Menomatka sujui oikein rattoisasti eikä eksymisiäkään tullut kuin pari kappaletta. Ensimmäisellä kerralla minä hoksasin oikean reitin ja toisella kerralla poika. Vauhti oli kohtalaisen hyvä johtuen koko matkan kestäneestä kevyestä myötätuulesta.

Takaisintulo vuorostaan olikin astetta haasteellisempi – kiitos pienen vastatuulen. Aikaa tuossa ei silti montaa minuuttia enempää mennyt, mutta tuo puhuri otti kivasti jo eilisestä väsyneisiin reisiin.

Loppupeleissä selvittiin kunnialla reissusta ja vielä olisi pieneen lenkkiin virtaa, mutta nyt täytyy antaa jalkojen levätä päivän pari … sen verran tämä kahden päivän vajaan 70km fillarointi on kuitenkin syönyt tottumattomia kinttuja. Jos salille seuraavaksi tai ihan vain huilaisi…

Ai niin! Biltemasta tarttui mukaan silikoninen penkinpehmuste. Mistäköhän johtuu? :)

Kesto: 118min / 32,8km
Arvosana: 10, edelleen!
Fiilis: Jalat alkaa olla hapoilla kiitettävän hyvin ja kaipaavat lepoa. Ahhh että pyöräily on pop!


Oma fillari

huhtikuu 21, 2008

Bongasin tänään Intersportissa sen verran hyvän tarjouksen (omasta mielestäni), että päätin käyttää tilaisuutta hyväksi ja ostin Nopsa Parkwayn. Kyseessä oli poistomyynti ja viime vuoden malli, mutta tuo ei minua sen enempiä häirinnyt. Pääasia, että saa kohtuuasiallisen peruspyörän käyttöön.

Tänään tuli pyöräiltyä muutenkin reippaammin eikä vain testattua uutta pyörää, sillä alkuun aamusta haettiin vaimokkeen fillari muksun kanssa mummilta ja kilometreja kertyi se reilu 20 kappaletta lapsi kyydissä. Tähän päälle vielä illan reilu 15km testiajo niin ihan kohtuullisesti matkaa tämänkuntoiselle kaverille. Reidet on hapotettu hyvin :)

Liikunnasta tuli sen verran reilusti kaloreita tälle päivälle, ettei kaikkea meinaa jaksaa edes syödä. Dieetillä sillä ei niin väliä ole, mutta kun se on jo ohitse, niin olisi hyvä syödä edes kulutuksen verran.

Huomenna oli tarkoitus mennä aamusta heti salille, mutta tämän päivän pyöräily otti sen verran hyvin elimistöön, että voi olla ettei salitouhuista tule mitään.

En tiedä johtuuko ulkoilmasta vai mistä, mutta klyyvari on vuotanut kirkasta jankkia normaalia huomattavasti enemmän. Tuossa on tietysti taustalla tuo viimeviikkoinen välikohtaus poskiontelon kanssa, joten mahdollisesti liittyy siihen. Onneksi on tuo sarvikuono millä on helppo poistaa tämmöiset ongelmat. Suosittelen! :)

Kesto: 110min / 35,6km
Arvosana: 10!
Fiilis: Oma pyörä on mmmmmmahtava saada! Tätäkin voi nyt harrastaa enempi tosissaan ja ehkä joskus vielä mennä töihin se 30km suunta?


Parinkympin pyörälenkki

huhtikuu 20, 2008

Kävinpäs tänään testaamassa pyöräilyä matka-ajon hengessä rauhalliseen kuntoilutahtiin. Ajettiin muksun kanssa vajaan 21km päähän mummille kylään käymään. Takaisin tultiinkin autokyydillä kuten oli alunperin tarkoituskin, sillä autoa piti siellä hieman laitella ja siivota. Huomenna olisi tarkoitus ajaa pyörä sieltä kotiin.

Tuommoinen edestakaisin -matka onnistuisi myös kohtalaisen helposti kunhan vain ajaa maltilliseen tahtiin. Ainakin itselläni olisi piisannut vielä virtaa ajaa takaisin ihan helposti. Aikaa kului tuohon vajaan 21km lenkkiin 68min.

Summa summarum: Mukava sunnuntailenkki hyvässä kelissä. Ainoa miinus on oireileva poskiontelo, joten täytynee katsoa miten käy liikunnan nyt lähipäivinä.


Dieetti ohi

huhtikuu 20, 2008

Tavoitteissa vihdoinkin! Pari kuukautta sitten asetetut numeeriset tavoitteet ovat nyt tavoitettu ja voidaan viheltää dieetti onnistuneesti poikki!

Ihan täysin tyytyväinen en peili -minään ole, mutta loputtomiin tätäkään dieettiä ei kannata venyttää. Nyt aloitetaan maltillinen kaloreiden tasaaminen ensin nollille (syöminen = kulutus) jonka jälkeen nostetaan hiukan yli (+200kcal) kuntosalitavoitteiden mukaisesti. Ajattelin nyt alkuun vähentää kalorivajeen -500:sta -400:aan ensimmäisen päivän ajaksi. Toisena päivänä 100kcal jälleen lisää jne, ettei kaikki kalorit tule kerralla käyttöön.

Aloitan samalla kreatiinin käytön mikä kerää sekin jo puolestaan vähän painoa nesteiden muodossa, mutta se on pelkästään hyvä.

Jos näillä eväillä (kreatiini käytössä ja maltilliset plussat jossain vaiheessa) saisi tuota rasvatonta painoakin hilattua ylöspäin ilman järjetöntä rasvamäärän kasvua. Nähtäväksi jää, joten katsotaan ja seurataan tilannetta.


Oma muutokseni vuosien aikana

huhtikuu 19, 2008

Laitoin tämän saman ao. tekstin eräälle forumille ja ajattelin, että voisi olla hyvä laittaa se myös omaan blogiini, eli tässä se on:

Ajattelin tässä muiden iloksi laittaa omasta muutoksestani kuvan. Toivottavasti tämä motivoi muita(kin) laihduttamaan.

Mitään oikotietä painonpudotukseen ei ole vaan kyse todellakin on elämänmuutoksesta. Se ei ole sitä, että hetken syödään nätisti, vaan muutos on tehtävä loppuelämää silmälläpitäen.

Itse painoin aikoinaan ihan järkeviä lukemia, mutta lievää ylipainoa oli aina ollut. Paino jojoili muutamia kiloja (5-10kg) mutta loppupeleissä sain laihdutettua väärillä menetelmillä itseni 72kg:hon joskus -99 (tuloksella laiha läski).

Tästä alkoi kuitenkin vain jyrkkä nousu joka päättyi vasta saavutettuani lakipisteen joka omalla kohdalla tarkoitti 0,12t eli 120 kiloa

Silloin elettiin jotain vuotta 2002-2003. Tuo oli käännekohta elämässäni ja totesin, ettei elämä voi näin jatkua ja aloin pudottamaan painoa. Pitkän tien kuljettua ja suurimman määrän väärin laihdutettua sain homman kuitenkin hanskaan.

Itse laihdutus kesti n. 2-3 vuotta. Pudotin painoa aktiivisesti hieman alle 90 kiloon jossa paino pysyi puolisen vuotta muutaman kilon heitolla. Lopuksi liityin tänne ja aloin tekemään työtä aktiivisemmin kuntoilemalla ja urheilemalla (johon blogini signaturessa viittaa).

Tätä nykyä rasvat on saatu kropassa kuriin ja paino on tasan 70kg. Tästä on tarkoitus aloittaa jälleen uusi käännekohta elämässä, eli lihasmassan kerääminen maltillisesti

Tässä kuva muutoksesta:


Viikon yhteenveto

huhtikuu 18, 2008

Hetken hiljaiseloa vietettyäni päätin tulla kirjoittelemaan tänne blogin pariin. Jälleen.

Kuntoilua ei ole kuitenkaan jätetty vähemmälle, ainoastaan tämä kirjoittamispuoli on ollut viikon verran vähäisempää kiireistä johtuen. Ei tästä kuitenkaan sen enempää vaan tiukka yhteenveto viikon kuntoiluista:

Maanantaina kävin salilla tekemässä rinnan, olkapäät ja ojentajat ja tämä treeni meni pitkästä aikaa hyvin. Penkissä ei edelleenkään saatu mitenkään mairittelevia tuloksia, mutta parempia kuitenkin kuin viimeksi.

Olen tässä koittanut lueskella mistä voisi johtua sellainen, että voimaa on, mutta virtaa nostoon ei löydy. Syynä on ilmeisesti ATP / KP energiavarastojen vähyys johtuen dieetistä, eli ei tästä “tippumisesta” ihan niin huolissaan tarvitsekkaan olla. Ongelma luultavasti katoaa kun dieetti päättyy ja kreatiinin käyttö aloitetaan uudelleen.

Keskiviikkona oli vuorossa rullaluistelu ja kerrankin päätin pysyä peruskuntoalueella koko luistelun ajan. En ottanut tavoitteeksi päästä kovaa vaan sen, että keskisyke ei nousisi paljoakaan päälle 140:n. Kävin luistelemassa uusilla seuduilla ja päädyin sipoon puolelle. Reitti oli kuitenkin hyvä ja mukava ja ainoa valittamisen kohde löytynee pukeutumisestani joka oli aavistuksen niukka keliin nähden. Keskisykkeeksi sain 142.

Eilen oli vuorossa selkä ja hauistreeni johon yhdistin pitkästä aikaa epäkkäiden ja kylkien lisäksi myös suorin jaloin maastavedon. Tuota en ollutkaan hetkeen tehnyt, mutta silti kulki kivasti. En alkanut rasittamaan itseäni äärirajoille vaan tyydyin tekemään 90kg:lla kolme sarjaa lämmittelyjen lisäksi. Tarkoitus oli viihtyä salilla huomattavasti pidempään, mutta niskapäänsärky pakotti poistumaan tuon jälkeen.

Nyt on aavistuksen tukkoinen olo, koska jälleen kerran omaa typeryyttäni nautin maitotuotteita. Ruokailusta ei ehtinyt kulua kuin puolisen tuntia kun nenä meni tukkoon ja illalla niistettiinkin jo tulehdustilan väristä räkää. Viimeyönä meni lopulta poskiontelotkin tukkoon joten aloitin duactin ja nenätippojen käytön. Nyt täytyy vain kuulostella omaa oloa ja katsoa koska uskaltautuu uudestaan kuntoilemaan.

Tämmöistä tässä viikon aikana :)


Rullaluistelukausi 2008 avattu!

huhtikuu 12, 2008

Kausi avattu komeasti 15km lenkillä.

Ihan kaikkia katuja ja väyliä ei näemmä ole putsattu vielä ja monissa kohtaa on selkeästi puutteita jos ajatellaan rullaluistelijan tarpeita. Siltikin ihan hyvä lenkki tuli heitettyä aurinkoisessa kevätsäässä.

Keravalta tuusulan suuntaan oli tiet avattu, mutta tuusulan puolella oli jätetty sitten enemmän väyliä puhdistamatta ja täytyi tehdä 7,5km kohdalla u-käännös.

Ensikosketukseksi rullaluistelukaudelle 2008 tämä oli kuitenkin hyvä alku eikä vauhtikaan ollut kovin huono, vaikka ollaankin aika kaukana viime kesän nopeuksista.

Kunnon puolesta tuollainen vajaan tunnin revittely onnistui helposti eikä minkäänlaista hyytymistä ollut havaittavissa. Aluksi koitin pitää sykkeen 140-150 tuntumassa, mutta kun tuo osoittautui vähän vaikeaksi niin annoin mennä fiilispohjalla.

Tiet oli kohtalaisen hyvin puhdistettu niistä mistä ylipäänsä oli putsattu eikä kaatumisia meinannut tulla kuin pari kertaa ihan alussa kun varomattomasti päästelin.

Tästä on hyvä jatkaa. Seuraavaa rullaluistelukertaa tosin en osaa hahmottaa ihan lähipäiville, mutta eiköhän se jossain vaiheessa kuitenkin tule :)

Kesto: 58min / 15,5km
Arvosana: 9+
Fiilis: Rento ja kevyt ensimmäinen lenkki tälle keväälle. Jäi hyvä mieli eikä edes vastatuuli haitannut menoa.