Päivitystä

kesäkuu 24, 2008

Ilmoja pitelee edelleen ja näin ollen salilla tulee viihdyttyä enemmän. Olen tässä aikani kuluksi aloittanut uudestaan kreatiinin käyttämisen uusiutuneen polvivaivan takia ja nyt näyttäisi tuo helpottuneen. Pystyy tekemään kyykkyä ilman polvitukea eikä lämmittelyssäkään enää vaiva häirinnyt. Lisäksi toki tuolla on muutakin apua (voimapuoli), mutta tuossa suurin hyöty. Beta-alaniinissa pidin taukoa, mutta otin senkin uudelleen käyttöön.

Kyykyssä tuntuu menevän tällä hetkellä hyvin. Kokeilin tehdä 80kg:n painolla toistoja ja sain tehtyä kolme, mutta en kuitenkaan teknisesti oikein, eli tarpeeksi syvälle ei päästy. Täytynee tehdä 70kg:lla oikein ja vetää tuolla tekniikasta huolimatta muutama toisto päälle.

Paino hyppii kilon puolentoista muutoksilla päivästä riippuen mikä on vähän outoa, sillä paino on tavallisesti pysynyt hyvinkin lähellä päivästä toiseen. Ehkä kreatiinilla ja juhannuksella on osuutta asiassa :)

Eilen kävin ylläolevasta tekstistä arvaten tekemässä jalkatreenit ja huomenna olisi tarkoitus tehdä vastaava rääkki yläkropalle. Jatkan vielä luultavasti 15*maksimimäärä sarjoja painoja nostaen -treeniä, mutta mietin jo, että jos pudottaisi toistomäärän 12 tai jopa 8:aan, mutta pitäisi pyramidiharjoittelun silti käytössä… noh, ei jaksa stressata.

Treeneistä vielä! En siirtynyt vielä(kään) tuohon Arnold’s Golden Sixiin, vaan jatkan kaksijakoisella ainakin näin kesän ylitse. Katsoo sitten syksymmällä mitä tekee kun ajattelin ruveta jälleen keräämään massaa maltillisesti, jotta tuota lihastakin tulisi läskin kylkiäisenä. Tarkoituksena olisi ottaa 6-9kg maaliskuuhun mennessä, eli reilu kilo kuukaudessa ja sitten tiputella muutama kilo rasvaa rauhallisesti pois, jotta olisi ensi kesänä suhteellisen hyvässä kunnossa.