Kevyttä pelaamista

Torstain vakkarivuoro väännetty, jälleen.

Aloitetaan ensin eilisestä. Eilinen salilla vääntäminen otti yllättävän koville jos ajattelee tätä aamua. Paikat (varsinkin käsien ojentajat) oli aivan poikki. Voimaa ei juuri yhtään ja sängystä nouseminenkin oli haasteellista, eli ilmeisesti treenit toimi juuri kuten pitikin. Reidet ja jalat on edelleen finaalissa ja tämä reilun tunnin sählyvuoro tuskin ainakaan joudutti palautumista.

Itse peli meni loistavasti. Ei ehkä ihan Magnifico!! mutta erittäin hyvin silti. Näistä jalkapohjista alkaa muodostua itselleen jo vitsi, sillä pelin jälkeen ei meinannut pystyä enää kävelemään suihkuun. Kuinkahan kauan sitä kiduttaa itseään ennen kuin ostaa kunnon pelikengät? Vielä viikko vai pistetäänkö kaksi? Jos seuraavasta tilistä yrittäisi sijoittaa varrellisiin koripallokenkiin, sillä nyt meinaa jo kantapäätkin alkaa sattumaan juoksemisesta.

Huomasin muuten viikonloppuna että yksi peleissä käyvä kaveri asuu samalla pikkupaikkakunnalla kuin itse allekirjoittanutkin ja tänään kyseli, että kiinnostaisiko liittyä pelaamaan heidän kanssa maanantai-iltaisin, mikäli pelipaikkoja on avoinna.. no tottakai jos vain heillä on tilaa!

Perjantai saapuu jälleen pian kuten itse viikonloppukin. Huomenna olisi tarkoituksena käydä vielä aamusta salilla, mutta viikonloppu huilataan ja vietetään muissa merkeissä. Edessä on ristiäiset ja bileet, joten oman terveyden vuoksi on ehkä parempi jättää rehkiminen ensiviikkoon.

Palataan aamulla asialle!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: