Kädet liekeissä!

Maanantain käsitreenit toi aika miehekkäät poltteet ja kivut käsiin useaksi päiväksi. Vielä tänäänkin oli rinnassa pientä arkuutta kun suuntasin toisen kerran tälle viikolle treenaamaan käsiä, rintaa ja yläselkää.

Tämä uusi kaksijakoinen vuorotteleva ohjelma tuntuu ainakin näin alkuunsa huomattavasti tehokkaammalta ja paremmalta kuin aiemmin käytössä ollut … noh, ei mikään ohjelma vaan tehdään mitä tehdään -ohjelma.

Treenit kulki yllättävän kovaa ja monipuolistin ylätaljaa vielä tekemällä vuoroin niskan eteen ja taakse vetoja suoralla tangolla ja V-muotoisella tangolla. Muutoin ohjelma oli hyvin pitkälle sama mitä edellisellä kerralla, ehkä aavistuksen kovempi.

Nyt tulee treeneihin tai ainakin bloggaukseen pieni tauko kun lähden reissulle jyväskylään alkuviikosta, mutta voi olla, että siellä tulee silti tehtyä jotain … uintia tai luistelua, katsoo nyt.

Kyseessä on kuitenkin enemmän kesälomatyyppinen reissu, joten ei oteta turhaa stressiä siitä mitä aikoo tehdä. Viikonlopulle voisi sovittaa säästä riippuen joko luistelua tai jonkinmoista kuntosalityyppistä toimintaa, mikäli vain ajallisesti on mahdollista.

Tänään muuten kävi salilla ensimmäisen kerran elämässäni pienimuotoinen nolo tapahtuma. En jaksanut enää penkissä työntää tankoa ylös kun tein loppuun asti ja jouduin vyöryttämään tangon vartaloa pitkin vyötärölle. Tästä selvittiin onneksi ilman yleisöä🙂

Uusittu treeniohjelma lisätty sivuille nyt. Treeniohjelma on vielä hakusessa ja jos on kehitysehdotuksia, niin niitä voi jättää kommenttina treeniohjelmaan.

Kesto: 40min
Arvosana: 10!
Fiilis: Perrrrrrrrrfect! Aivan mielettömän hyvä pumppi ja treeni!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: