Pidempää lenkkiä

Enkä puhu nyt metritavarana saatavasta makkarasta.

Tänään testattiin vähän rajoja, mutta ei ne näyttäneet vieläkään tulleen vastaan. Kävin ”heittämässä” aavistuksen perinteisestä lenkistä pidempää lenkkiä ja hyvin meni. Reittinä oli kerava-hyrylä-järvenpää pätkä. Pituutta tästä tuli (eksymisen kanssa) reilut 30km ja aikaa meni vartin verran alle 2h.

Alkumatka taittui aika rauhallisissa merkeissä, koitin pitää sykkeen suhteellisen alhaisena jotta säästää voimaa ja että peruskuntoaluetta tulee käytettyä. Näillä eväillä mentiin itse asiassa järvenpäähän asti. Siellä pidin kaverin luona vartin tauon jonka jälkeen suuntasin takaisin.

Takaisintulomatkan vedin alusta lähelle loppua aavistuksen kovempaa ja viimeiset 4km tultiinkin lähestulkoon ’täysillä’ sykkeiden ollessa 171+. Viimeinen 500m tultiinkin rauhallisemmin, lähes rullausvauhtia jotta saa sykkeet suhteellisen rauhalliseksi ennen kotiovelle saapumista.

Reissu oli kaikesta huolimatta aivan mahtava. Keli oli mitä parhain ja potkua riitti. Luistimien pyörät tuntuvat vaan vetävän viimeisiään vaikka niitä on kierrätetty paikasta toiseen – täytynee jossain välissä uusia nekin. Matka taittui nätisti eikä missään vaiheessa ollut pakkopullan makua.

Rakkuloita (useita kylläkin) kummempaa ei reissulla tullut. Jalat on aavistuksen hellät johtuen tuosta hankaamisesta ja kädet eivät välttämättä kestä sauvaluistelua pariin päivään, mutta voihan sitä luistella ilman sauvojakin …🙂

Sykemittarikin nosti aktiivisuusluokkani pykälällä ylöspäin 7,0 -> 7,5 (suunnon sivuilta löytyy infoa jos kiinnostaa).

Nyt pikkaisen venyttelyä ja sitten kauppaan. Kaupan jälkeen lisää venyttelyä ja kolmeksi töihin joten palailemme luultavasti huomenna jälleen, sillä tämmöinen luistelureissu vaatii palauttavan harjoitteen – ainakin sykemittarin mukaan🙂

Kesto: 1h 44min
Matka: 30,6km
Keskinopeus: 17,7km/h
Syke avg/max: 151/181
Arvosana: 10!
Fiilis: Pitkä pitkä pitkä lenkki, muttei vielä ”lähelläkään” maksimia minkä voisi vetää. Todella hyvä fiilis tällä hetkellä. Ehkä kroppa kuitenkin vielä väsähtää, ehkä ei🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: