Yhteenveto – Elokuu 2007

Elokuun alku, puoliväliin saakka oli vauhdikkainta aikaa mitä olen koskaan, ikinä pystynyt urheilullisesti tekemään. Oli kovasykkeistä aerobista, palauttavaa lenkkiä ja pidempää matkaa. Oikeastaan kaikkea sitä mitä pitääkin olla, mutta sitten … sitten alkoi sairastelu. Elokuun viimeinen merkintä löytyy 15. päivän kohdalta kun kävin kuntosalilla.

Välittömästi tuon merkinnän jälkeen alkoi flunssaoireet painaa päälle todella pahasti. Jos olisin vain kuunnellut kroppaani paremmin niin olisi voitu välttää tämäkin. Vieläkään en ole varma oliko kyse ylikunnosta, ylirasituksesta, flunssasta vai vähän kaikista näistä. Mukaan tuli vielä sydämen epämääräiset jumputukset ja keuhkoputkentulehdus joka ei millään meinannut parantua.

3,5vko meni kaikkiaan sairasteluun aikaa. Todella pitkä aika. Jos kyse olisi vain flunssasta niin varmasti ”kropan kuuntelu” olisi parantanut tilannetta, mikäli taas kyse oli ylikunnosta/rasituksesta, niin sen kohdalla en osaa sanoa, olisiko hillitseminen muutamaa päivää aiemmin estänyt mitään. Luultavasti olisi.

Juoksun aloittaminen oli tavoitteena, mutta sitä ei saatu aloitettua vielä. Toisaalta elokuu ei vielä ole ihan syksyä. Sain etukäteislahjaksi sykemittarin ja se tuli todella tarpeeseen. Sen avulla treenien laittaminen kohdalleen helpottuu huomattavasti. Näkee milloin on oikeasti harjoiteltu kovaa ja sen perusteella voi suunnitella palauttavia harjotteita. Lisäksi tarkkailuapuna toimii muutenkin.

Käydyt treenikerrat (11):

6 x Rullaluistelu
3 x Kuntosali
1 x Sähly
1 x Tennis

Tavoitteet:

Ostaa lenkkikengät. Voi kyllä mennä lokakuun puolelle, että ne saa ostettua, mutta tavoitteena on silti hankkia ne jo nyt. Terveenä täytyy pysyä, ei tule mitään kun kokoajan sairastelee. Treenaaminen ja elämä kärsii aivan liikaa. Tuo vaan ei tahtomalla toteudu yksistään mitenkään. Täytyy keksiä jokin keino. Lisää vihanneksia ja hedelmiä?

Loppusanat:

Jos tuosta sairastelusta jotain hyvää hakee, niin ehkä se, että oman kropan kuuntelu varmasti paranee tästä. Toinen hyvä puoli oli se, että nyt on taas motivaatiota pitää blogia, käydä salilla ja kuntoilla. 3,5vko urheilematta on aika pitkä pätkä, ainakin minulle.

2 vastausta artikkeliin: Yhteenveto – Elokuu 2007

  1. mannermaa kirjoitti:

    Vinkki 1: Osta HYVÄT (=kalliit :D) kengät
    Vinkki 2: Sitten kun ostat juoksukengät niin käytä niitä vain ja ainoastaan lenkeillä.

  2. juzu kirjoitti:

    Näin on tarkoituksena tehdä… nuo veljen suosittelemat Asics Kayanot houkuttaa🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: