Kuntoprojektin tapaaminen

Tänään oli ensimmäinen  tapaaminen kuntoprojektia koskien – mihin minäkin pääsin mukaan. Kaiken kaikkiaan kyseessä oli ilmeisesti jo kolmas, mutta aiempiin en ole päässyt.

Nytkin oli ilmassa pieniä ennusmerkkejä, etten olisi päässyt, mutta itsehoito tehosi. Eilen alkoi tuntumaan siltä, että poskiontelontulehdus olisi tulossa ja jouduin jälleen lääkärissä käymään. Poskiontelontulehdus tai sen alku todettiin ja sain varalle reseptin, mutta onneksi itsehoito tehosi. Runsaasti sarvikuonolla huuhtelua, nenäsuihketta, duactia ja poppakonsteja.

Tapaamisen alussa oli pienimuotoinen teoriapuoli koskien lihaskuntoa ja lihasvoimaa ja lopuksi kävimme salilla tekemässä muutaman suorituksen opastuksella. Itse jäin vielä salille toviksi puuhastelemaan tuon jälkeen ja tein lähes täyden ohjelman.

Huomattavasti rauhallisemminkin olisi voinut ottaa varsinkin kun miettii eilisen päivän tukkoisuutta mikä kylläkin tänään loisti jo poissaolollaan – onneksi. Rauhallisesti en siis todellakaan ottanut vaan vedin naama hiessä vakiosetin muutamaa perusliikettä lukuunottamatta.

Enempiä ihmettelemättä kohti viikonloppua. Viikonlopuksi ei välttämättä ole luvassa salikäyntejä … katsotaan nyt mitä tapahtuu. Aluviikosta viimeistään, sillä tälle viikolle on kuitenkin ”jo” kaksi käyntiä saatu tehtyä mikä on kohdallani ehdoton minimi.

Kesto: 76min
Arvosana: 8+
Fiilis: Kieltämättä vähän ei-niin-terve olo, mutta setti vedetty. Hyvä maku tästä kuitenkin jäi vaikkei kulkenutkaan ihan toivotulla tavalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: