Irtonaista tarinaa ja ruuhkaa salilla

 Ajattelin ettei perjantai klo 15 -> ketään ole salilla, mutta toisin kävi. Jotenkin kuvittelin ihmisten hamuavan jo viikonlopun viettoon, mutta kun ei. En ole koskaan nähnyt työpaikkani pienellä salilla noin paljon väkeä. Pieneen tilaan oli ahtautunut vajaa kymmenisen henkilöä.

Salin parasta antia ei ollut oma suoritus vaan se kuinka asenteella toiset valtaavat suorituspaikan puoleksi tunniksi olematta siinä juuri viittä minuuttia pidempään. Onhan se toki hienoa, että puhelin on mukana salilla ja siihen käydään puhumassa, mutta kun tuon kokoiseen saliin laitetaan porukkaa tuo määrä, niin väkisinkin joudutaan odottelemaan. Onneksi itselläni oli alakropan treenit, niin ei sinällänsä ollut hidasteita.

Treenit jätin osittain kesken – reiden loitontaja/lähentäjä sekä selänojennus jäi tekemättä, mutta muutoin täysi setti.

Tämän kuukauden punnitus on tekemättä, joten koitan muistaa sen huomenna aamusta tehdä, jotta saa vähän kehityskäyrää tännekin.

Massasta ja ns. bulkkaamisesta jäi sen verran hyvä kokemus viimeksi, että taidan testata sitä vielä toiste jossain vaiheessa. Osa muutaman viikon runsaastisyömisestä oli pöhötystä, mutta kyllä se jotain jättikin. Enkä tarkoita pelkästään rasvaa🙂

Tämän kuun viimeinen päivä tulee vuosi täyteen liikunnallista iloa ja treenaamista joten silloin on tulossa katsaus kuluneeseen vuoteen ja siihen mitä tästä ensimmäisen vuoden aikana jäi käteen.

Loppuun numeeriset analyysit käynnistä ja fiilis:

Kesto: 55min
Arvosana: 7½
Fiilis: Väenpaljous ja ruuhkautuminen vei suurimman mukavuuden treenaamisesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: