Toisen treenivuoden ensimmäinen salikäynti

Otsikko antaa ehkä dramaattisemman kuvan kuin se itse asiassa onkaan, eli perus salikäynti vedetty.

Sairastelun viemän voiman näkee todella selvästi näissä ensimmäisissä treenikerroissa sitten lepäilyn. Tuntuu, ettei rauta nouse sitten millään. Penkissä piti jättää peruspainoilla kesken ja pystypunnerruksessakin laitettiin pykälää pienemmät painot käyttöön. Loppua kohti alkoi jotenkin rauta kuitenkin nousemaan ja sain riehuttua suhteellisen hyvin. Ajallisesti mentiin vähän pidempään kuin normaalisti.

Treenasin tällä kertaa yläkroppaa, vaikka jaksollisesti olisi ollut alakropan vuoro. Eilinen sähly verotti jalkoja sen verran, ettei olisi saanut aikaan mitään järkevää alavartalotreeniä.

Tähän voimattomuuteen voi myös vaikuttaa se, että aloitin nyt pienimuotoisen dieetin ja koitan saada enimpiä rasvoja pois. Kolmatta päivää mennään ja ainakin nesteet ovat lähteneet, sillä turvotus kasvoista (ja vatsasta) on lähtenyt. Paino saatu normaalimmalle tasolle kun se vielä muutama päivä sitten alkoi kasilla. Uusi paino merkattu taulukkoon.

Seuraava salikäynti ajoittuu joko huomiselle tai sitten alkuviikolle, mutta se jää nähtäväksi.

Kesto: 79min
Arvosana: 8-
Fiilis: Rauta oli tänään painavampaa kuin hetkeen. Kovin oli vaikea käynti. Fiilis parani kuitenkin loppua kohti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: