Beta-alaniini, uudenajan ihmeaine?

Olen lueskellut moisesta aineesta pidemmän aikaa jo ja vaikuttaa lähes kaikkien testien ja kertomusten perusteella todellakin toimivalta lisäravinteelta, joten päätin itsekin kokeilla tuota, että onko hypetyksen arvoinen.

Aineen haittavaikutuksina mainittiin mahdollinen ihon kihelmöinti. Itselläni tuo aiheuttaa aivan järkyttävää ihon kihelmöintiä jo vartissa aineen nauttimisen jälkeen. Sinällänsähän tuo ei haittaa, koska tuota otetaan vain ennen treenejä treeniboosterina. Omalla kohdallani tuo kihelmöinti katoaa jossain lämmittelyn ja ensimmäisen liikkeen välimaastossa.

Se miten tuo sitten vaikuttaa todellisuudessa onkin toinen tarina. Itse ainakin huomasin suurtakin (placebo?) vaikutusta, mutta se mikä on aineen tuomaa ja mikä kuviteltua onkin toinen tarina. Ainakaan ei meno hyydy yhtä nopeaan kuin ennen. Toistaiseksi ainakin jatkan ko. lisäravinteen käyttöä. Tämä aine on ollut nyt käytössä parissa kolmessa treenissä.

Itse treeneistä vielä. Kävin tänään tekemässä kolmannen päivän ohjelman, eli selän ja hauikset. Tekniikka tuntuu jo huomattavasti luontevammalta kuin ensimmäisellä kerralla ja jossain liikkeissä alkaa pikkaisen treenipainotkin nousta. Mitään kummempaa edistystä on turha odottaa, koska dieetti jatkuu edelleen…🙂

Kesto: 70min
Arvosana: 9
Fiilis: Uuden ohjelman antama lisämotivaatio tuntuu ja näkyy!

2 vastausta artikkeliin: Beta-alaniini, uudenajan ihmeaine?

  1. Tuota ainetta on hypetetty niin paljon, että lienee pakko kokeilla. arvostelut joita olen lukenut melkein kaikki olleet positiivisa..

    Mutta ajattelin ihan läpällä hoitaa homman niin, että laitan yhteen kuppiin kreatiinia ja toiseen beeta-alaniinia. minä menen toiseen huoneeseen ja kämppis kaataa toisen jauhon lasiin vettä, toisen viemäristä alas.

    sitten litku alas ja salille🙂 katsotaan mitä tapahtuu, kirjoitan fiilikset parin viikon ajan aina ylös ja kämppis saa pitää kirjaa siitä joinko beta-alaniinia vai kreatiinia (joka on muutenkin käyötössä).

    saattaa vaan olla, että toi ihon kihelmöinti (jos sitä tulee) paljastaa beta-alaniinin😀.

  2. Juzu kirjoitti:

    Terve,

    Tuo kihelmöinti kyllä paljastaa samantien kumpaa ainetta vedät, ellei sitten kyse ole niin pienistä määristä (n. 2g tai alle) jolloin sitä ei VÄLTTÄMÄTTÄ tule, tosin hyötykin on varmasti silloin pienempi.

    Mikäli kaikkiin kokemuksiin / kirjoituksiin ja testeihin on uskomista, niin tuo aine todellakin toimii, mutta kannattaa lukea uusimmasta kirjotuksestani miten tuota kannattaa ottaa.

    Kannattaa testata ehkä mielummin niin, että aloitat kreatiinikuurin ensin ja vedät sitä hetken kunnes suurin alkuboostaus on tapahtunut ja pääset tehoissa jyvälle. Tämän jälkeen aloitat beta-alaniinin käytön ja katsot tuleeko lisäapua. Pitäisi ainakin tulla. Itselläni on molemmat lisäravinteet tällä hetkellä käytössä ja kohta pitäisi treenipainotkin olla sellaiset, että tarvittavaa lisäpotkua todellakin kaipaa🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: