Kinttukiusaus yhdelle hengelle

Tarvitset: Vettä, treenikamppeet, asenteen ja hyvän ohjelman. Laitetaan kintut koville 60min ajaksi salilla ja annetaan hetki rauhoittua pukuhuoneen puolella.

No kuitenkin! Kävin tänään salilla pyörähtämässä ruuhka-aikana (klo 17), jolloin siellä on kaikki jotka ovat päässeet juuri töistä. Ei ehkä paras valinta ainakaan lähtökohtana ja näin jälkikäteen ajateltuna erittäin huono ajoitus.

Eipä silti, sain kaiken tehtyä minkä halusin, mutta pienen ruuhkan vuoksi jätin tekemättä kyykyn ja normi prässin ja tyydyin tekemään vaakatason jalkaprässillä huomattavasti kovempaa sarjaa ja pumppausta, mikä olikin loppupeleissä parempi ratkaisu.

Tuo vaakatason prässi otti kovempaa persaukseen kuin mikään muu aiemmin testattu liike, jopa kyykkyä kovempaa. Päätin tuosta innostuneena tehdä loppuun vielä kunnon pumppaukset pitkillä sarjoilla etu- ja takareisille. Tämän vuoksi treenien loppuajan kävelinkin kuin Ahtisaari.

Huomenna torstaina on tarkoitus pitää välipäivä ainakin kuntosalin osalta. Alkuviikko vedettiin kovaan tahtiin ja näin ollen kroppa kaipaa hieman lepoa. Lenkkeilyyn olisi pieni mahdollisuus, mutta se ei edistä lepoa ellen sitten päädy tekemään kevyen palauttavan (max. 30min) lenkin.

Kesto: 66min
Arvosana: 9½
Fiilis: Kova jalkatreeni ja kävelemisen vaikeus pelastaa päivän kuin päivän!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: