Selkäsauna

Selkätreenit jatkuvat, kuten otsikosta voi päätellä.

En tiedä mikä tuossa selkätreenissä on niin älyttömän hankalaa, mutta tuntuu, että latseihin ei meinaa saada oikeaa tuntumaa ei sitten millään vaikka kuinka yrittäisi kokeilla. Tietysti jos laittaisi oikein pienet painot, niin niillä voisi onnistua. En kuitenkaan ole nostellut sen enempää kuin ennenkään, joten tuosta sen ei pitäisi olla kiinni.

Tein perinteisen selkätreeniohjelman lisäksi sjmv:a 90kg painoilla, eli kohtalaisen pienillä kun edellisestä järkevästä sjmv -treenistä on tovi aikaa. Epäkkäitä ja selkää (etenkin ylä -sellaista) täytyy koittaa runnoa jatkossa vielä enemmän, sillä päänsäryt ovat todellakin palanneet takaisin.

Liekö pääsiäinen, ylensyönti ja ryyppääminen ajanut ihmisiä ahdingossa salille vai mikä, mutta nyt oli heti aamusta jo ruuhkaa ihan kohtuudella. Ei edelleenkään tarvinut jonotella mihinkään, mutta huomattavasti enemmän kuin normaalina aamuna.

Dieetti tuntuu jumittavan, vaikkakin viikon keskiarvo on alle edellisen viikon. Puoli kiloa viikossa on todella vähän ja tätä tahtia jos/kun jatkaa, niin viimeiseen 3kg:hon menee aikaa, no, iäisyys?

Huomenna olisi säästä ja motivaatiosta riippuen joko juoksua tai salia. Sali houkuttaisi sikäli enemmän, koska viimeksi penkissä kustiin todella rankasti tuloksien osalta ja nyt olisi mahdollisuus paikata niitä. Juoksua puolestaan ei ole tällä viikolla tullut tehtyä joten kaksi juoksua viikossa -tahti menee hiukan tiukoille. Noh, nähtäväksi jää mitä huominen tuo tullessaan.

Kesto: 68min
Arvosana: 8-
Fiilis: Tuntuma osittain kadoksissa, mutta muuten ”ihan ok”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: