Juoksua pitkästä aikaa

Siitä onkin tovi vierähtänyt kun viimeksi lenkkitossut kinttuihini laitoin, vaan niinpä tein eilen!

Oli ennen lähtöä pieni pelko persuuksissa, että kuinkahan paljon on aerobinen kunto heikentynyt 2-3 viikon tauon aikana, mutta ilmeisesti se on niin, että jos ei ole mistä lähteä, niin ei voi lähteä 😀 Hyvin taittui 9km lenkki tuntiin. Taitaa tuo kuntosalilla oleskelu kuitenkin jotenkin ylläpitää kuntotasoa.

Lenkissä ei sinällänsä mitään ihmeellistä ollut. Polvi vähän vihoitteli, samoin nilkka ja loppumatkasta kylkeenkin alkoi pistämään, eli kaikki kolme perusvaivaa onnistuttiin keräämään mainiosti. Mukavaa oli ja keskisyke pysyi suhteellisen järkeävänä (149).

Tänään olisi tarkoitus pitää salipäivä jos vain aikataulu antaa periksi. Punttausta on muutenkin tullut harrastettua tässä päivitysten välissä kertaalleen jolloin kokeilin tuota uutta ohjelmaa ja tein selkä/rinta -osuuden. Seuraavana olisi vuorossa jalat.

Nyt kuitenkin katsomaan mitä päivä tuo tullessaan \o

Ps. Taas kerran meinasi unohtua mainita. Kehittyminen/muutos -sivusto päivitetty tämän kesäkuun osalta. Muutin suorin jaloin maastavedon pelkäksi maastavedoksi ja keskityn jatkossa siis siihen.

Jätä kommentti