Aloittelija, kuuntele ja ota neuvosta vaari!

Olen tässä viimeaikoina miettinyt tätä aikaa kun olen aloittanut käymään kuntosalilla, että mitä jos olisin heti alusta asti kuunnellut tämän alan osaajia ja pistänyt heti ensimmäisestä päivästä kaikki kuntoon, niin mitä eroa nyt olisi? Varmasti muutos olisi järkyttävän suuri. Alussa se kaikki itseriittoisuus ravinnosta, treenistä ja oikeaoppisesta tekniikasta oli niin vuorenvarmaa ja se fiilis mikä niistä tuli peitti allensa kaiken sen mikä oli sittenkin pielessä.

Kuvittelin aluksi, että kunhan vain huolehtii riittävästä proteiininsaannista, niin kaikki on hyvin. Väärin! Proteiini on tärkeää kyllä, mutta niin on myös rasva ja hiilihydraatitkin. Suoritustekniikat ja liikkeet? Ajattelin, että kyllä ns. kuntosalilaitteita hinkkaamalla sitä tulosta tulee. Kyllä varmasti tuleekin, mutta ei lähellekään siinä määrin mitä olisi tullut JOS olisi aloittanut oppikirjan mukaisesti.

Moni asia oli pielessä heti alusta asti. Harjoittelun tiheys, treeniohjelma ja ravinto. Oikeastaan mikään muu ei ollut kohdallansa kuin riittävä proteiinin saanti. Palautusjuomakin valittiin aluksi aivan väärin.

Jos voisi antaa vinkkinä kaikille tätä lajia aloitteleville, niin ottakaa asioista selvää, sillä se kannattaa oikeasti. Olen itse nyt päässyt oikeaoppiseen treeniin vasta tämän vuoden alusta kun siirryin kunnon salille harjoittelemaan missä sain heti ohjauksen suoritustekniikoista. Panostakaa siihen suoritustekniikkaan ja ottakaa selvää ravinnosta. Säästyy monelta päänvaivalta.

Vielä jos ruoskisi hetken itseään niin harjoittelun tiheydestä… se oli varmaan yksi suurimpia yksittäisiä syitä todella surkean peruskunnon lisäksi miksi sairastelin niin paljon. Liian paljon salitreeniä ja liian kovat aerobiset ei voi tehdä hyvää jälkeä istumatyöläiselle. Harjoittelu täytyy sovittaa sille tasolle millä on. Liian suurta askelta ottaessa tulee vain enemmän takapakkia kuin edistystä.

Kumpa olisi silloin ”uran” alussa tiennyt kaiken tämän minkä nyt, niin jälki olisi varmasti ihan toista. Onneksi opitaan edes kantapään kautta🙂

Nyt jatketaan kovaa treenaamista täydellä sydämellä ja katsellaan minkälaista tulosta saa aikaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: