Lomat on nyt vietetty ja arki koittaa karusti heti huomenna, eli jatkossa alkaa salikäynnit rullata vähän tiheämmällä tahdilla, uskoisin.
Kun katsotaan viikon verran taaksepäin, niin voisi sanoa, että liikuttu on ja paljon. Rullaluistelua ja kerran jopa pyöräillen. Pohkeet ovatkin siinä kunnossa, että huomaa tehneensä jotain, sillä kramppailua on ollut parin päivän aikana enemmän kuin koskaan aiemmin. Lisäksi pientä kipuilua vasemmassa … olisiko nyt hyvä hetki rauhoittaa kintut ja aerobinen liikunta?
Tänään kävin jalkoja vielä rääkkäämässä sählyn parissa ja sen kyllä huomaa. Vasemman jalan pohje on aavistuksen arka sekä menee heti kramppikivun puolelle kun koittaa jotain vähän enemmän tehdä.
Tuplasin magnesiumannoksen normaalin verrattuna ja koitan nauttia enempi suoloja, katsotaan auttaako se tähän kramppailuun.
Itse sähly kulki todella mallikkaasti ja jaksoin juosta erittäin hyvin. Kenttä on isompi kuin mihin olen tottunut aiemmissa torstaivuoroissa, mutta parempi näin. Enemmän tilaa juosta!
Maaleilla ei mällätty juurikaan, mutta pääsin sentään pari kertaa tuulettelemaan, eli ei ihan muniinpuhalteluksi mennyt.
Kengissä tuntui olevan pitovaikeuksia – sisäpuolella! En tiedä mistä johtui, mutta tuntui kun kengät olisivat olleet liukkaammat kuin aiemmin… ehkä kuvittelen ja koitan tällä selittää tavallista huonompaa menestystä? 😉
Kesto: 60min
Arvosana: 9+
Fiilis: Kivaa ja kovaa. Juoksua, kikkailua, vetoja, mustelmia, mutta ennenkaikkea … hauskaa!