Kiitos voimapyörän 🙂
Viikko lähestyy loppuaan, samoin kuukausikin.
Eilen kuitenkin pääsin salille – jo toisen kerran tällä viikolla, eli ei hullummin, omasta mielestäni. Käynti oli lyhyt ja ytimekäs, sillä tiistain käynnistä sain aikamoiset poltteet ja kun päälle lisää kotona tehdyt punnerrukset (3×20) ja voimapyörän (3×10 polviltaan) niin olo oli aika tyytyväinen.
Salilla treenattiin tällä erää hieman enemmän yläkroppaa ja jalkaprässi jätettiin tyystin pois ohjelmasta, koska kävely on vieläkin polveni-eivät-taivu-ja-minulla-on-jotain-housuissani -näköistä. Joku ilkeämielinen voisi sanoa ahtisaarivaapunnaksi.
Lisäsin ohjelmaan pystypunnerruksen käsipainoilla jonka pitäisi olla kohtalaisen hyvä olkapään massaliike … ehkä se selviää ajan kanssa onko hyvä idea vai ei. Lisäksi muita lukuisia käsipainoilla temppuiluja on tullut otettua pikkuhiljaa kuvioihin mukaan, koska laitteiden sahaaminen alkaa olla kohtalaisen puuduttavaa hommaa.
Mitä voimatasoon tulee, niin ei tuosta parista viikosta onneksi tullut takapakkia sen kummemmin, ehkä pientä lihasherkkyyden katoamista, mutta enää siitä ei ole jäljellä kuin muisto – onneksi.
Tällä viikolla ei enää lapsiperheen arjen vuoksi päästä salille, mutta josko ensiviikolla jälleen kerran. Se, että ehdinkö vielä alkuviikosta jää nähtäväksi – toivottavasti ehdin!
Kesto: 35min
Arvosana: 9½
Fiilis: Cowabunga! Kyllä tästä vielä hyvä tulee.
Ps. Treeniohjelma päivitetty vastaamaan tätä hetkeä.