Hernerock päivä

Se on se, sama torstai. Joka viikko yllättävästi ennen perjantaita.

Villi veikkaus… mikä oli tämän päivän urheilullinen toimi? Aivan. Sähly.

Johtuukohan siitä, että olen treenannut nyt salilla enemmän vai siitä, ettei viime viikolla ollut sählyä kun tuntuu, että kintuissa piisaa virtaa niin maan p*rkeleesti. Juoksentelin kuin päätön kana ympäri kenttää lähes tauotta, karvasin ahkeraan ja muutenkin ravasin ja sahasin pitkin ja poikin. Tuntui ettei tuo potku lopu ollenkaan, ihan älytön fiilis 🙂

Peli sujui hyvin. Parasta antia oli onnistuneet syötöt ja mieletön energia juoksemisessa. Itseään on tietysti kiva kehua, mutta jos jotain huonoa haluaisi sanoa niin voisi sanoa sen, että syöttelyä olisi voinut enemmän harrastaa ja ehkä annos enempi rauhallisuutta/harkitsevaisuutta pelinlukuun.

Huomenna olisi vuorossa perjantai ja normaalisti olen käynyt silloinkin salilla, mutta on illaksi sen verran ohjelmaa, että menee vakavasti harkintaan tuo aamun käynti. Katsotaan vähän miten jaksaa/ehtii. Olisihan se kuitenkin hyvä mennä, kun viikonloppuna tuskin pääsee tekemään mitään sen kummempaa… ja tulee huono omatunto jos yksi(kin) käynti jää välistä.

Huomasin muuten omassa treenissä jotain oleellista puutetta nimeltä kulmasoutu tangolla. Täytyy lisätä tuo ohjelmaan hyvinkin pian niin saa huomattavasti kokonaisvaltaisemman harjoituksen selälle käyttöön.

Ja lopuksi: sählystä on sinällänsä hölmöä antaa arvosanaa, mutta kun sille linjalle lähdettiin niin toki se täytyy laittaa tähän. Jatkossa voisi pistää vielä muutamalla sanalla fiiliksen (idea vuorostaan kopioitu täältä :))

Kesto: 60min
Arvosana: 9+
Fiilis: Energiaa ja voimaa enemmän kuin järkeä. Älyttömän hyvä lataus ja olo!

2 Responses to Hernerock päivä

  1. Amatsooni sanoo:

    Vuoroin vieraissa. 😉

    Hyvältä kuulostaa tuo sinun etenemisesi ja varsinkin hyvät fiilikset. Olen NIIIIN kateellinen tuosta kuntosalista, kun täällä ei oikein ole kunnollisia. Täällä Lattareissa on sellaisia todellisia äijä-saleja millaisia oli Suomessa ehkä ? joskus kymmeniä kymmeniä vuosia sitten. Ja kotona on käsipuntit mutta mitään en saa tehtyä (nolo). Tsemppiä ja mukavaa viikonloppua! Ja hei, lihaksethan kasvaa levossa, ettei se niin kauhiaa ole jos kerta jää väliin!

  2. juzu sanoo:

    Terve! 🙂
    En huomannutkaan tätä kommenttia kun jostain syystä järjestelmä oli päättänyt jättää ilmoittamatta minulle uusista kommenteista. Joo nämä muutokset on kyllä antaneet uutta tarmoa ihan mielettömästi. Voin vain kuvitella ne salit … paikka missä käy vain häjyimmistä häjyimmät 😀

    Kyllä minullakin on nuo kotona olevat käsipainot saaneet olla rauhassa ja voimapyöränkin kanssa leikkiminen jotenkin unohtunut. Nyt viikonloppuna skarppaan sen osalta!
    Koitetaan levätä, edes vähän … jos vaan malttaa! Viikonloppuja sinnekin 🙂

Jätä kommentti